Sivut

tiistai 4. syyskuuta 2012

Maastiksia! :)

Suunnitelmiin tulikin muutos ja menin tänään hyppäämään meidän tallin maastoesteitä. Tänä kesänä sinne on päässyt tosi huonosti, koska on ollut niin märkää (siellä on nurmipohja ja osa esteistä paikoissa, joihin vesi valuu). Nyt kuitenkin kävin ennen ratsastusta kävellen kattoo, niin ainoastaan kaks kohtaa oli märkiä ja sekään ei haitannut koska niissä kohissa ei ollut esteitä.

Laitoin Otolle ihan vaan kolmipalat, aiemmin maastiksilla sillä on ollut suora omppuolympia, mutta oon pitänyt ohjia isoimmissa renkaissa, koska jarrut on pelittänyt hyvin ja Otto vastustelee tosi paljon kättä jos ohjat on "vahvemmissa renkaissa". Verkkasin aika lyhyesti kentällä joka askellajissa. Sit menin maastoradalle. Tulin sekä harrasteen että tuttarin esteitä, aluks myös muutaman ihan pienen. Alotin pienestä seinästä, sit harrasteen seinä, kiviaita (harraste), pienet ja isot ratapölkyt alamäkeen (harraste & tuttari), joku kapee harrasteen (?) seinä, pöytä (tuttari), isompi ylöshyppy (tuttari), rauniomuuri (tuttari), hauta, talo (tuttari ?), vene (harraste), stiippeli (harraste/tuttari) ja penkki (tuttari). Eli toisin sanoen kaiken mitä vaan pysty hyppäämään lukuunottamatta muutamaa pientä estettä.

Otto toimi ihan superhyvin, oli tosi kivasti kuulolla myös tallille päin hypätessä. Myös paikat osui hyvin, haudalle ja penkille vähän pohjaan, muuten super hyvin kaikille. En nyt selittele tän enempää, kuvat ja video puhukoon puolestaan. :)

Pienet ratapölkyt

Kiviaita


Isot ratapölkyt


kapea seinä


hauta

Stiippeli
tuttarin okseri

(En tiiä mitä mun kone sekoili kun laitoin videot yhteen, noi "kuvat" tuolla välillä ei oo siis tarkotuksella.. :D )


Tänään Otolla oli myös kengitys ja sain videolle sen mielipiteen käytävällä seisomisesta.. :D


8 kommenttia:

  1. Hurja "mielipide" ku Veeti seilaa eestakas käytävää, heittelee sen päätä ja vänkyttää leukoja sillai typerästi.. Mikä toki ei oo haluttua.. D: Mut haukottelu ny on normaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt ihan niin kirjaimellisesti sitä tarkottanut, mutta jokainen tulkitkoon asian omalla tavallaan.

      Poista
  2. Kiva postaus, vielä olis plussaa jos tuollasissa pidemmissä videoissa olis jonkinlainen musiikki :)
    Halusitko tehdä joskus Oton tai sun varusteista video-tai kuvapostauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, voin jatkossa laittaa videoihin musiikkia. :) ja varmasti teen varustepostauksen sekä omista että oton tavaroista, kunhan saadaan vähän enemmän lukijoita kasaan. :)

      Poista
  3. Kiva blogi sulla! :) Ois kiva jos laittaisit sen lukijajutun tänne, et vois liittyä lukijaks, vai enkö vaan löytäny sitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Nyt on se nappula tuossa sivussa. :)

      Poista
  4. Täh, miksen oo aikasemmin löytäny sun blogias?!:D Oon ajatellukkin, että kyllä sun pitäs alkaa pitää blogia, ja nyt se kävi toteen:D Mutta kiva tää, kiva lukee juttuja sun ja Oton puuhista!(:

    ps. en tiiä tunnistatko mua tästä nimimerkistä..(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tää nyt kovin kauaa vielä pystyssä oo ollutkaan. Ja kyllä tunnistin nimimerkin. :)

      Poista