Sivut

torstai 24. huhtikuuta 2014

Hyppäämistä kuuden kuukauden tauon jälkeen

Reilu viikko sitten kävimme klinikalla kontrollissa, jossa Oton jalka taivutettiin ja ultrattiin. Jalka oli hyvin parantunut, arpikudosta oli edelleen, eikä se sieltä enää mihinkään katoa, mutta turvotus ja lämpö oli poissa. Lääkärin mukaan jalka on nyt niin hyvä kuin siitä voi tulla, ei se "normaaliksi" tule koskaan, mutta pienen varovaisuuden kanssa täysin käyttökelpoinen. Jatkossa saamme siis alkaa hyppäämään hevosen jaksamisen mukaan. Kisaamaankin näillä näkymin pääsemme, mutta hieman enemmän harrastelijoina, sillä vamman uusiutumisriski tietysti kasvaa esimerkiksi jos Otto liukastuu tiukassa kurvissa. Myös pohjien kuntoa täytyy tarkkailla melko kriittisesti kisoja valittaessa. Tasoa tulemme hieman laskemaan, sillä silloin käyttöiän pituus luultavasti kasvaa. Eläinlääkärin mukaan jo 90-100cm tasolle paluu vähentää uusiutumisen riskiä, joten 110cm luokkia tuskin enää hyppäämme, ainakaan aikaa ei sillä tasolla voida enää ratsastaa.


Jostain tämä saattaa kuulostaa kamalalta, mutta itse olen lähinnä onnellinen, sillä kuusi kuukautta sitten ei ollut edes varmaa, voiko Otolla koskaan enää hypätä. Tietysti vaatii hieman totuttautua ajatukseen, kilpailuhenkinen kun olen, mutta pääosin fiilikset on kuitenkin positiiviset. Saavutimme viimekaudella niin paljon, ja Oton iän vuoksi tason lasku tälle tai ensikaudelle olisi joka tapauksessa ollut ajankohtaista, joten suuria suunnitelmien muutoksia tämä ei aiheuttanut. :)

jotain mielenkiintoista sieltä niskasta löytyi...



Sunnuntaina pääsimmekin sitten pomppimaan, olin edellisellä viikolla ylittänyt pari kertaa kavalettia, mutta mitään hyppäämiseksi kutsuttavaa ei oltu 6kk sisällä tehty. Verkassa tein kahdella laukkapuomilla (innariväli) laukanvaihtoja, aina vaihdellen tuleeko laukanvaihto ensimmäisellä vai toisella puomilla. Otto otti hieman kierroksia jo tästä tehtävästä, ja puomit ylittyikin melko lennokkaasti.





Verkkahyppyjä otin ristikolle, joka sujui melko hyvin. Sitten tulin kahta estettä ympyrällä, jonka piti olla "helppo nakki". Innostuksesta johtuen näin ei kuitenkaan ollut, vaan vauhdin säätämisessä ja kääntymisessä meinasi hieman olla hakemista.. Lopuksi tultiin vielä kahta kavalettia innarivälillä sekä pari pystyä hieman isompana (55-65cm :D). Otto oli ihan superinnokas ja melko vahvakin, mutta en voinut kuin nauraa kyydissä, oli ihana huomata kuinka Otto nautti hyppäämisestä. Pauliinalle kiitos materiaaleista, joista varmasti välittyy ilo myös ruudun toiselle puolelle.












maanantai 21. huhtikuuta 2014

VirRat, seurakoulukisat 12.4.2014

Taas on kulunut hävettävän pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta työ, hevoset ja opiskelut tahtoo viedä kaiken ajan multa. Oltiin siis huhtikuun puolivälissä Virroilla koulukisoissa, vähän lonkalta testaamassa kuinka vieraassa paikassa liikkuminen kuuden kuukauden tauon jälkeen sujuu. Verkat oli kentällä ja kisat manesissa, jota hieman harmittelin, Otto kun tuppaa usein jännittymään joutuessaan muiden luota yksin maneesiin.

Verkat sujui ihan ok:sti, saatiin sekä hyviä ja rentoja että jännittyneitä pätkiä. Verkkasin melko paljon molemmille radoille, koska Otto oli erittäin energinen, mutta silti jostain löytyi energiaa vielä radoille hieman liiaksikin. Ensimmäinen rata oli B-merkin kouluohjelma, josta saatiin prosentteja n. 61%. Alkurata meni hyvin jännittyneissä fiiliksissä, kuten vähän arvelinkin. Siitä syystä tuli muutamia rikkoja, temponlisäykset ei ihan lähtenyt toivotulla tavalla ja ravi oli muutenkin melko kipittävää. Tuomarin mukaan hevonen on hieno, mutta välillä jännittyneisyys häiritsi suorittamista ja muoto oli epätasainen. Yhdyn täysin tuohon, silloin kun Otto rentoutuu, tehtävät sujuvat hyvin, mutta harmillisesti prosentteja aina laskee muutamat jännittymiset, nytkin Otto oli alkuradasta epätasainen edestä.

Toisena ratana mentiin A-merkin kouluohjelma. Mietin hieman B:n jälkeen menenkö A:ta ollenkaan, mutta halusin mennä yrittämään edes, kokemustahan se vain on. A:n radasta alkuosasta Otto oli taas erittäin hankala ratsastaa, epätasainen ja jännittynyt. Loppuradasta kuitenkin rentous alkoi tulla esiin, jolloin menokin näytti huomattavasti nätimmälle. Radan alussa jopa pysäytin kerran Oton, kun kierroksia alkoi kertymään niin totesin parhaaksi nollata hieman tilannetta. Väistöt sujui erittäin hyvin, niistä saimmekin radan parhaat pisteet. A:ssa oli erittäin kova taso, oltiin varmaan ainut ratsukko, joka ei ollut startannut aluetasolla, joten arvostelu oli sen mukainen. Prosentteja saatiin muistaakseni hieman vajaa 57%, johon olin ihan tyytyväinen rataan nähden. Tuomari antoi pisteitä onnistumisista, mutta rokotti melkoisesti virheistä, joka oli ihan oikeutettua. Prosentteja tärkeämpää mulle oli kuitenkin radan loppupuolella saatu tunne rennosta hevosesta, joka suoritti melko hyvin vaadittuja tehtäviä.

B:n radasta jätin pari kohtaa pois, ettei videosta olisi tullut superpitkä, A:n radan laitoin kokonaan. Molemmilta radoilta videolla näkyy niin epäonnistumisia kuin onnistumisiakin, joten katsokaa videota armollisesti. :D

torstai 10. huhtikuuta 2014

Videoita torstain piristykseksi

Ajattelin koota tähän postaukseen muutamia videoita kevään ajalta.

Ekassa videossa Otto piehtaroinnin jälkeen näyttää rodeotaitojaan, jotka on aika heikot.. :D Mutta osaa ne vanhatkin keväästä nauttia!



Toisessa videossa ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä, oli vain kovin huvittavaa, kun Otto väkisin nyhti kuivaa ruohoa maasta, kun vieressä olisi ollut iso paali hyvää heinää.. :D



Fecebookissa kierti hetki sitten haasteita, ja tässä minun ja Oton vastaus haasteeseen.



Loppukevennyksenä vielä haastevideon jälkeen kuvattu taidonnäyte Oton Coca-Colan juonnista. Puolet meni ohi, kun tölkki oli niin tyhjä että yläosa tökki Ottoa turpaan kun kaadoin, mutta näytti herralle limsa maistuvan. :D



Kaksi viimeistä videota (c) Pauliina

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kuulumisten päivittelyä ja tietoa tulevasta

En ole kertonut tavallisia kuulumisia niin pitkään kaikaan, että en enää edes tiedä mistä aloittaa. Levin reissu sujui hyvin, ja Otto pärjäili Kaisan kanssa hyvin. Alkuun oli ratsastaessa hieman testaillut onko pakko, mutta muutaman ratsastuskerran jälkeen tyytynyt kohtaloonsa. Otto oli myös päässyt heppakerholaisten paijattavaksi ja seissyt käytävällä puoli tuntia hievahtamattakaan, ettei vaan kukaan lapsi jää alle. :D
Eihän sitä lomaa voi ilman hevosia viettää, joten käytiin Levillä katsomassa jääraveja.



Ratsastelut on sujunut kotona erittäin hyvin tuon tehoviikon jälkeen, Otto on ollut herkkä pohkeelle ja pehmeä ratsastaa. Ollaan maastoiltu ja menty koulua, muutaman kerran menty puomejakin. Maastossa meno on ollut vähän villiä laukassa, ei ihan meinaa mennä pidätteet reippaassa laukassa läpi, joten ollaan suosiolla pysytty sellaisessa tätiratsastus-vauhdissa.

Ratsastelua auringonnousussa aamu seitsämältä
maastoilua raesateessa

Varasin tänään ensiviikon tiistaille Teivon klinikalle kontrolliajan. Nyt Otto on ollut kaksi kuukautta täydessä treenissä sileällä, joten jalan pitäisi jo kestää hyvin hyppäämistä. Haluan kuitenkin vielä tarkistaa, että jalka on kunnossa ja parantunut hyvin ennen kuin alan hyppäämään edes pieniä esteitä. Täytyy siis toivoa parasta, että ensi viikolla jo pääsisimme aloittamaan hyppäämisen.. :)

Treenin jälkeen tyytyväinen hevonen :)
Oon myös repäissyt ja ilmoittautunut tulevalle viikonlopulle kaksiin koulukisoihin! Meidän omalla seuralla on kotitallilla kisat sunnuntaina ja naapuriseurassa on seurakoulukisat lauantaina, joten päädyin ilmoittautumaan molempiin kun on kerrankin lähellä. Alunperin oli ajatuksena mennä lauantaina vain yksi luokka, koska en oo ratsastanut Otolla puoleen vuoteen vieraassa paikassa, ja meno voi olla sen mukaista.. Lopulta päätin ilmoittautua HeB:n lisäksi A:han, ihan vain tarkoituksena kerätä kokemusta. Perun sitten ensimmäisen radan jälkeen osallistumisen A:han, jos meno tuntuu kamalalta. Sunnuntaina omalla tallilla meen näillä näkymin myös B:n ja A:n.

Heppailuiden lisäksi viime viikkoina oon kuluttanut aikaa pääsykokeisiin lukemalla, mutta oon mä vähän rentoutumaankin ehtinyt. Lisäksi kesätyöasiat selkeytyi vihdoin, joten ei sitäkään enää tarvitse miettiä.

mökkeilyä maanantaina ja tiistaina, myös grillikausi tuli korkattua!

Oon syönyt nyt sellaisen ruokavalion puhdistuskuurin mukaan, se ei siis ole mikään dieetti, mutta siinä syödään tiettyjä ruokia tietyn verran, jolloin herkuttelu ja epäterveelliset ruoat jää pois. Kuuri kestää toukokuun loppuun, ja mulla on jo nyt viikon jälkeen ihanan pirteä olo ja jaksaa tosi hyvin! 

Tiistaina spinningin jälkeen väsyneenä, mutta onnellisena. :)
Tuskailua pääsykoekirjojen kanssa.. 
Olisiko teillä jotain postaustoiveita? Toteuttaisin erittäin mielelläni, jos jollain on jotain mielessä. :) 

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kysymysten vastaukset

Olisitko arvannut menestyväsi Oton kanssa kilpailuissa noin hyvin kun ostit sen?
En ollut miettinyt asiaa sen kummemmin, mutta en osannut kuvitella, että hyppäisimme aluemestaruuksissa sijoittuen tai muuten sen kokoisia ratoja, joita viime kaudella menimme. Kun sain Oton, en ollut koskaan startannut aluekisoissa, eikä Otolla ollut tuloksia Suomesta, joten en uskaltanut haaveilla kovin suurista saavutuksista. Ja ottaen huomioon senhetkisen tasomme, jolloin pelkkä kontrolli radalla oli suuri saavutus, on itsestäänselvää, ettei suuria tavoitteita ollut. Ollaan edetty rauhassa ja työ on tuottanut haluttua tulosta ilman suurempia menestymisen paineita.

Mitkä kisat ovat jääneet parhaiten mieleen? Miksi?

Tähän on vaikea vastata, sillä mieleenpainuneita kisoja on niin paljon. Aluejoukkuemestaruudet Salossa viime syksynä jäivät mieleen menestyksen vuoksi ja kyseinen kisareissu oli myös ensimmäinen, jolla yövyimme.
Henkilökohtaiset aluemestaruudet Vaasassa syksyllä 2013 jäi mieleen yllättävän menestyksen vuoksi. Mun ei ollut aluksi edes tarkoitus mennä kyseisiin kisoihin, sillä ne oli keskellä ylioppilaskirjoituksia, mutta viime hetkellä ilmoittauduin mukaan. Emme olleet koskaan kisoissa hypännyt 115cm rataa, joka oli vielä mestaruuksien takia hieman tavallista teknisempi. Siksipä aluemestaruushopea on jäänyt erityisenä mieleen. Ne oli myös mun ensimmäiset henkilökohtaiset aluemestaruudet, joten muistelen niitä aina suurella ilolla. Otto antoi radalla kaikkensa ja taisteltiin yhdessä. Muitakin muistoja on kasapäin, mutta tietysti mestaruuksien kaltaiset karkelot jäävät erityisesti mieleen.




Määritteletkö itsesi koulu - vai esteratsastajaksi?
Aika fifty-fifty menee, mutta ennemmin kuitenkin esteratsastajaksi. Vaikka valmentaudun huomattavasti enemmän kouluratsastuksessa ja hyppääminen on Oton loukkaantumisen myötä muutenkin jäänyt vähemmälle, tunnen silti suurta paloa esteradoille. Tykkään kouluratsastuksesta hurjasti, ja hieman koulupainotteisemman hevosen kanssa olisinkin varmasti suuntautunut sinne, mutta Oton kanssa hyppääminen on parasta mitä tiedän.

2012
Miten sun aika riittää hevoseen, kouluun, parisuhteeseen ja kavereihin? Kerkeetkö tehä ikinä mitään näitten lisäks? (esim. urheilla, lukea kirjoja tai jotain muita harrastuksia)
Niinpä, sitä ihmettelen itsekin. :D Kyllähän se välillä on rankkaa, enkä ehdi pakollisten tehtävien lisäksi muuta kuin nukkua ja syödä, mutta mikäli oikeasti haluaa tehdä kaiken, siihen kyllä pystyy. Oon aina tottunut elämään aika kiireistä elämää, oon harrastanut paljon ja kalenteri on aina ollut hyvin täynnä. Siksi oonkin oppinut elämään tehokkaasti, joka toki välillä on myös stressaavaa, kun ei osaa rentoutua. Perusasioiden (koulu, hevoset, parisuhde, kaverit) lisäksi käyn salilla 2-3 kertaa viikossa ja spinningissä 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi tykkään juosta, joten nyt kelien salliessa myös se lisätään viikko-ohjelmaan. Oton lisäksi ratsastan sitten paljon viikosta riippuen noin 2-9 hevosta. Kavereita näen kyllä melko harvoin koulujuttujen ulkopuolella, pääosin tekeminen rajoittuu juhlimiseen. Kirjoja en ehdi lukemaan, iltaisin sitten katon tv-sarjoja. :)

Kuinka pitkä matka sulla on tallille?
30km

Silloin kun sulla ei ollut vielä ajokorttia, kuskasko sun vanhemmat aina?
Menin aina koulusta suoraa bussilla tallille, vanhemmat haki sitten illalla pois. Kesäisin kuljin skootterilla.

Entä kuskaako ne aina kisamatkat?
Joo.

Onko teillä oma traileri?
Joo.

Minne ajattelit mennä opiskelemaan?

Hain Itä-Suomen yliopistoon (Kuopioon) opiskelemaan farmasiaa.

Ketkä ovat 3 parasta ystävääsi?
En osaa nimetä kolmea, mulla on melko monia hyviä ystäviä eikä mielestäni ystäviä voi laittaa tärkeysjärjestykseen.


2011
Stressasitko yo-kirjoituksia?
Kyllä. Vaikka lukulomaa olikin ruhtinaalinen kuukausi ennen kirjoituksia ja olin aloittanut lukemaan jo ennen lukulomaa, stressitasot oli viimeisillä viikoilla erittäin korkealla. Välillä oli hyvin rankkaa, kun piti suunnitella lukulomallakin minuuttiaikataulu jokaiseen päivään, jotta ehdin lukemaan riittävästi, tyhmänä kun en osannut kieltäytyä ylimääräisistä ratsastettavista tai vähentää salitreenien määrää. Toisaalta taas kaikki liikunta ja tallilla käynti oli niitä päivän rentouttavia hetkiä, jotka auttoi jaksamaan.


marraskuu 2010
Mikä on lempi ratsastus varusteesi?
Tykkään mun CO:n kypärästä sekä niistä uusista grip-paikkasista equilinen housuista tosi paljon.

Kuinka pitkä sä oot?

Tarkkaa mittaa en tiiä, joku 168cm ehkä.

Säikkyykö Otto kui helposti?
Riippuu päivästä, kesällä vähemmän kuin talvella. Välillä mikään ei hätkäytä sitä, ja välillä taas se säpsyy pieniäkin rasahduksia. Se ei kuitenkaan tee säikkyessään mitään tyhmää, vaan lähinnä säpsyy, joten siitä ei ole suurempaa haittaa.

2012
Mitkä suunnitelmat ja tavoitteet sulla on tälle kisakaudelle? 
Riippuu siitä, miten päästään aloittelemaan esteillä treenaus, siis jos päästään. Esteille ei siis ole yhtään mitään suunnitelmia, en ole halunnut suunnitella, ettei sitten tule pettymyksiä. Koulukisoja olen muutamia katsellut, ainakin seurakoulua olis nyt keväällä tarkoitus kisata ja jos treenit sujuu niin miksei jotkut aluekisatkin. Aika näyttää.

Lempi tehtävä kouluratsastuksessa?
Avotaivutus ravissa.


On se vähän massaa saanut.. :D syksy 2011
Lempi tehtävä esteratsastuksessa?
Kaikki kääntämistehtävät, sekä laukan pituuden säätelyä vaativat tehtävät.

Lempi vuodenaika?
Kevät ja kesä.

Onko sulla instagram-tiliä?
On, oon siellä nimellä ellakatariinaa

Harrastatko muuta liikunnallista kuin ratsastusta?
Kuten jo aiemmin mainitsin, käyn salilla sekä spinningissä (sisäpyöräilyä) sekä kesällä juoksen.

Kurikka 2011

Millaiselle tallille haluaisit oton? 

Suht pienelle ja idylliselle yksityistallille, jossa olisi muutamia ikäisiäni hevosenomistajia, loput voisi olla aikuisia. Tallissa olisi hyvä ilmapiiri ja hevosten hyvinvointi olisi etusijalla. Talli olisi fiksusti suunniteltu, järkevät rakennusratkaisut, pesupaikka ja tarpeeksi tilaa tavaroille. Valoisa varustehuone ja jonkinlainen "tallitupa". Suuri maneesi ja kenttä hyvillä pohjilla varustettuina, molemmissa peilejä laidoilla. Suuret hyväpohjaiset tarhat ja laitumet, mukavat maastot, hyvä estekalusto ja maastoesteitä, peltoja joilla saisi ratsastaa. Otolle vapaa heinä, paljon kuiviketta ja hyvää hoitoa. Täydellistä, eikö?

Jos nyt saisit päättää, millaisen hevosen ostaisit?
Nuorehkon kyvykkään estehevosen varmaankin. Tai sitten kokeneemman kisakaverin.

Seurusteletko?
jep.

Miten kirjoitukset meni?
Aikalailla odotusten mukaisesti, ainakin alustavien tulosten perusteella. Pitkä matikka ja kielet hieman heikommin, äikkä ja reaalit parhaiten.
Uus riimu pääs heti käyttöön :)
Mitä tv ohjelmia katsot?
Klikkaa mua, Supernatural, Täydelliset Naiset, Salkkarit, Arrow ja Uusi Päivä.

Millanen puhelin sulla on?
iPhone 4

Lempi varuste oton kamoista?
En osaa sanoa, ehkä Oton uusi equilinen satulahuopa.


Lempi varustemerkki?
Ratsastajalle pikeur, Horse Comfort, hevoselle Horse Comfort ja eskardon esimerkiksi.

Mikä on korkein hyppäämäsi este? Kenellä? Missä?
125cm okseri Otolla, kotitallin kentällä.

Paras ottamasi kuva jostain hevosesta/ponista?

Näitä on monia, mutta tää on ainakin kiva:



Mikä on inhokki ruokasi?
kaaliruoat

Entä lempi ruokasi?
kanawokki tai tortillat
Kumarruksen harjoittelua

Kauan oot ratsastanu? 
14 vuotta

Missä aloitit ratsastuksen?
Alavudella, silloisella Minnan tallilla.

Kuka on lempiopesi?
Kaisa

Mitä teet vapaa-aikana (tallin ja koulun ulkopuolella)?
Harrastan liikuntaa, oon Aleksin kanssa, katson tv-sarjoja ja näen silloin tällöin kavereita.

Milloin kisasit ekat kisasi? ja kenellä?
Risteytysponi Missulla seurakoulukisat joskus vuonna 2004 ehkä.

Osaako Otto jotain temppuja? Jos ei niin aiotko opettaa sille jotain?
Osaa se nostaa ylähuulta ja sillee halata, eli siis sulkee ihmisen käskystä sen pään ja kaulan väliin. Niin ja leivän avulla kumartaa, mutta sitä ei kyllä taideta laskea. :D

Kuka on paras valmentajasi ikinä?
Kyllä se Kaisa taitaa olla. Kaisa on opettanut mua ratsastuskoulussa vuosia sitten melko pitkään ja nyt Oton kanssa jo muutaman vuoden. Kaisa tuntee meidän vahvuudet ja heikkoudet, sitä kiinnostaa kokonaisvaltaisesti kuinka meillä sujuu ja auttaa kaikessa mihin ratsastuksen saralla apua tarvitsen. Se sopii mulle myös opetustyyliltään paremmin kuin hyvin.

Oletko ikinä ajatellut, että haluaisit lemmikin vaikka kissan tai jonkilainen jyrsijän?
Kaksi kania mulla jo onkin, enkä ainakaan tähän elämäntilanteeseen muuta haluaisi. Tykään paljon koirista, mutta en millään ehtisi antamaan sille riittävästi huomiota, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sitten.. :)


Ekat kisat ponilla Best Mistake, 2004


Kuinka kokenut ratsastaja olit kun sait Oton?
Olin ratsastanut 10 vuotta säännöllisesti, mulla oli ollut vuokralla sekä ylläpidossa hevonen. Olin kisannut seuratasolla koulua HeB:hen saakka ja esteillä 95cm asti, treeneissä olin hypännyt n. 115cm.

Muistatko ensimmäistä tippumistasi?/Millainen se oli? 
En ole ihan varma onko tämä ensimmäinen, mutta ainakin ensimmäinen jonka muistan. Olin ehkä 8-vuotias ja ratsastin Lili-shettiksellä tunnilla. Mentiin kolmikaarista kiemurauraa ja viimeinen kaarre oli tarkoitus ratsastaa laukassa. Laukka nousi oikeasta kohdasta, mutta poni päätti jatkaa keskiympyrän reittiä, eikä kolmannelle kaarelle, johon minä olin kovasti menossa. Tapahtui erkaantuminen ja löysin itseni maasta, mitään ei kuitenkaan sattunut.


Isabella Eleonoora, 2005
Kuinka kauan Otto on ollut sinulla?
3v 8kk

Minkä ikäinen olit kun sait Oton?
Olin just menossa 9-luokalle, eli olin 15 vuotias.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Hevosmessujen ostokset

 Olin jälleen seuramme järjestämällä reissulla Tampereen hevosmessuilla sunnuntaina. Messuista saa varmaan seuraavan viikon aikana lukea joka toisesta hevosblogista, joten kerron mielipiteeni vain muutamalla sanalla sekä esittelen mitä kaikkea ihanaa löysin.

Ohjelmalehtistä lukiessani sunnuntain ohjelma vaikutti erittäin hyvältä, mutta se oli lopulta kuitenkin hieman pettymys. Kouluratsastusklinikasta en saanut hirveästi irti, ja siinä mielestäni toistettiin samaa asiaa aivan liikaa. Lisäksi korkeushyppykilpailun peruminen oli harmillinen juttu. Ohjelma oli siis ihan katsottavaa, mutta melko tavanomaista, etenkin mikäli on ollut messuilla jo useampana vuonna.

Messuosastoilta taas olisin voinut ostaa vaikka ja mitä! Oranssit ale-laput on aina yhtä hämääviä, mutta mielestäni tänä vuonna messuilla oli oikeasti ihan hyviäkin tarjouksia ja kojuja oli riittävän paljon.

Punainen pehmustettu riimu, Horse Comfort 10€. Equilinen tummansininen kouluhuopa, sini-valko-kultainen punos 50€
 Ostoslistalla oli ainoastaan punainen riimu, jonka vihdoin löysin Otolle. "Valitettavasti" kylkiäisinä tuli melkoisesti muutakin, mutta kaikelle mitä ostin on kuitenkin tarvetta.
Spooksin melko kevyt tummansininen toppatakki, 80€

Roeckl ruskeat kesähanskat 35€

Kingslandin ohut fleecepaita, 30€. Oon etsinyt kesäksi viileille säille ohutta pitkähihaista paitaa, ja nyt se löytyikin - ja harvinaisen halvalla :) Mulla on kaikki fleecet tosi paksuja, joten tää on kesälle sopivan ohut.


Mitäs piditte ostoksistani ja messuista? Mitä te löysitte messuilta kotiintuomisiksi?