Viiitsi vitsi, eihän Otto nyt mikään vaari vielä ole! Mutta nyt siis kerron teille Oton elämästä ennen meidän yhteistä taivalta.
Kaikki mitä olen saanut Oton historiasta tietää on Oton espanjalaisen passin ja entisten omistajien ansiota. Otto syntyi Englannissa vuonna 1996. Päivää ja sukua ei tiedetä. Sen aikaisia omistajia en tiedä, mutta Otto kilpaili rataesteillä kansallisella tasolla ja oli Englannin sadan parhaan nuoren estehevosen joukossa. Oton on kouluttanut joku nainen, ja tämän vuoksi siitä on kuulemma tullut niin herkkä. Englannista se siirtyi Espanjaan, kun Miranda osti sen. Tietääkseni Miranda siis kuljetti sen Espanjaan. Espanjassa Miranda kilpaili sillä kenttää Oton ollessa 5- ja 6-vuotias, ilmeisesti menestyen ihan hyvin. Otto on kilpaillut Mirandan kanssa ilmeisesti myös Portugalissa ja Italiassa. Jossain vaiheessa Miranda joutui myimään Oton ja Amy osti sen. Amyn jälkeen Otto, jota silloin kutsuttiin Troyksi myytiin jollekkin naiselle. Hän ei ilmeisesti osannut käsitellä hevosia, Ottoa hakattiin ja kohdeltiin kaltoin. Miranda sai kuulla Oton olevan huonossa kunnossa ja päätti ostaa sen takaisin itselleen. Hänen mukaan Otto oli erittäin arka silloin ja pelkäsi aivan kaikkea.
Miranda ja Otto 2001 tai 2002, Espanja
Otto ja Miranda, vuosi 2001/2002. 130cm, Espanja
Samalla tallilla, johon Miranda vei Oton oli tallimestarina suomalaissyntyinen Timo. Timo ihastui oitis Ottoon ja kun Miranda muutti Amerikkaan, Timo osti Oton. Timo palasi Suomeen eikä halunnut jättää Ottoa Espanjaan, joten Otto tuli hänen mukanaan Suomeen 1.6.2007. Suomessa Timo starttasi muutamat seuraestekisat Oton kanssa. Pääosin Otto kuitenkin toimi harrastehevosena. Syksyllä 2009 Timo joutui käsileikkauksen vuoksi myymään Oton ja Otto päätyi Ninalle. Timolta sain tietää Oton "toisen rodun", friisiläinen siis oli tiedossa tätä ennen, mutta toista puoliskoa ei tiedetty.
Suomessa, 1.3.2008 Timon kanssa
5.4.2008, Timon kanssa
12.4.2008, Timon kanssa
Ninalla harrasti ilmeisesti klassista ratsastusta. Ninalla ollessaan Otolla kävi kerran viikossa ratsuttaja liikuttamassa sen. Nina kuitenkin joutui myymään Oton kesällä 2010, koska hänellä oli kaksi pientä lasta, joiden piti myös päästä ratsastamaan ja Otto oli turhan iso. En tiedä, mutta olen myös saanut sellasen kuvan, että Otto oli turhan "villi" heille, talvella energiaa kertyi vähäisen liikutuksen vuoksi. Eräässä myynti-ilmoituksessa jonka löysin, luki että vaatii kokeneen kuskin esteillä, erittäin innokas. Ei ensihevoseksi. Ja ilmoituksessa jonka perusteella itse ostin Oton luki vaan, että löytö ja opetusmestari.. Ilmeisesti hevosvälittäjän ja omistajan myyntitaktiikat hieman erosivat toisistaan..
Ninalla Otto siis kerkesi olla vajaan vuoden, kunnes Otto tuli meille. Sen tulosta voisin kirjoittaa erillisen postauksen, ettei tästä tuu liian puuduttava.
Alla video, jonka löysin Oton ostamisen jälkeen. Ilmeisesti joku vanha myyntivideo siltä ajalta, kun Otto oli Ninalla. Videossa ratsastaa ilmeisesti se Oton viikottainen läpiratsastaja. Video hieman valehtelee, koska se litistää reunoilta, niin näyttää että Otto kulkee lyhyempänä mitä todellisuudessa. Ja noh, ratsastustyyli poikkeaa aika lailla omista mieltymyksistä... :D
Nina ei siis tiennyt lähes mitään Oton taustoista, mutta saimme jotenkin tietää Timon puhelinnumeron ja soittelimme hänen kanssa monet kerrat. Oton tullessa meille sen espanjalaisessa passissa oli entisten omistajien nimiä muutama. Googletin niitä ja etsin facebookista. Mirandan nimellä löytyi yli 200 vaihtoehtoa ja ajattelin jo, etten ikinä löydä oikeaa. Lähdin kuitenkin selaamaan niitä läpi ja melko nopeesti löysin Mirandan, jonka tiedoista selvisi hänen harrastuksen olevan kenttäratsastus ja hän osasi puhua englantia sekä espanjaa. Lähetin hänelle viestin ja kysyin sattuisiko hän tietämään tälläistä hevosta. Ja kas kummaa, hän oli oikea henkilö ja kertoi erittäin paljon Oton nuoruudesta. Lähes kaikki tämän postauksen tiedot on siis Mirandalta peräisin. Miranda oli erittäin kiitollinen kuullessaan, että Otto on nyt löytänyt paikkansa ja on onnellinen. Olen laskujeni mukaan luultavasti sen kaheksas omistaja.
Hoidin "troytä" 2 vuotta kun se oli Mänralla. Olenkin tässä miettinyt missähän se nykyään asustaa, sitten kaverini linkkasi tämän blogin :) Tosi kiva !
Hauska sattuma! Hei jos sulla on jotain tietoo Oton menneisyydestä tai siitä ajasta kun se oli Mäntsälässä (millanen se oli käsitellä ym) niin olis kiva jos vaikka laittaisit mulle sähköpostia. :) Löytyykö sulta yhtään vanhoja kuvia Otosta? =) Mun sähköpostiosoite on siis eepu-95@hotmail.com
Vai että tuolta se sana Macho tulee :D Machomän.
VastaaPoistaJep. :D
PoistaTosi kiva postaus! :)
VastaaPoistakiitos. :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHoidin "troytä" 2 vuotta kun se oli Mänralla. Olenkin tässä miettinyt missähän se nykyään asustaa, sitten kaverini linkkasi tämän blogin :) Tosi kiva !
VastaaPoistaHauska sattuma! Hei jos sulla on jotain tietoo Oton menneisyydestä tai siitä ajasta kun se oli Mäntsälässä (millanen se oli käsitellä ym) niin olis kiva jos vaikka laittaisit mulle sähköpostia. :) Löytyykö sulta yhtään vanhoja kuvia Otosta? =) Mun sähköpostiosoite on siis eepu-95@hotmail.com
Poista