Kevättä rinnassa!

Tänään suuntasin tallille pitkästä aikaa kamera mukana, koska ulkona oli ihan mieletön sää. Aurinko paistoi ja lämpötilakin oli plussan puolella, joten riisuin Etnalta tarhassa loimet pois ja annoin sen hetken nakuilla. Kerkisin napsimaan hetken siitä kuvia, kunnes tamma ryhtyi piehtaroimaan. Voi sitä pienen hevosen iloa! Sen jälkeen mulla olikin märkä hevonen, joten kuvien ottaminen jäi sikseen. Lähdettiin käymään maastossa ja tamma oli varsin virittynyt alkumatkasta, taitaa tosiaan olla kevättä rinnassa. Pääosin käveltiin, vähän matkaa mentiin ravissakin ja E liikkui oikein hyvin. Jalka on nyt ollut kyllä hyvännäköinen (koputan puuta..), toivotaan nyt että antibiootti olisi vihdoin tehonnut tulehdukseen. Sen pidemmittä puheitta päästän teidät katsomaan kuvia, kertokaahan ihmeessä taas suosikkinne! 

1.

2.

3.

4. Huijaan usein kuvatessa Etnaa valpastumaan soittamalla puhelimelta videota, jossa hevonen hirnuu. Useimmiten se aiheuttaakin vain korvien höristämistä, mutta välillä tamma alkaa hirnumaan hevoselle takaisin ja kuvat on hieman vähemmän edustavia.. :D 

5.

6.

7.

8.

9.

10. Silmänkääntötemppu.

11.

12.

Entten tentten teelika mentten...

...puh pah turvotus pois, kiitos.

Heippa, ja pahoittelut etten taaskaan ole pitänyt blogia ajan tasalla. Oon siitä huono bloggaaja, että jos jokin asia on vielä epävarmaa, en siitä halua kirjoitella. Etnan kanssa viimeiset viikot on ollut aika epäselviä, välillä jalka on ollut parempi ja välillä huonompi, joten kirjoitteleminenkin on jäänyt taka-alalle. Klinikka-auton käynnin jälkeen jalka palautui normaaliksi noin viikossa, viikon ajan ramppasin aamuin illoin jalkaa kylmäämässä ja pesemässä. Viikko tapahtuneen jälkeen ratsastin hieman ja tamma liikkui puhtaasti. Seuraavana aamuna röpelöistä ihoa oli ilmestynyt uudestaan, tällä kertaa jalan sisäpuolelle ja jalka oli taas turvoksissa. Neljä päivää käveltiin ja kylmättiin, kunnes jalka oli taas normaalin näköinen. Ratsastin kerran, seuraavana aamuna jalka oli jälleen hieman huonompi. Sitten lähdinkin viikoksi Leville lomalle, jonka aikana Etna pääosin vain käveli, kerran sillä ratsastettiin ja silloin jalka ei reagoinut mitenkään. Lauantaina tulin kotiin, ratsastin la, su ja ma. Päivä päivältä jalka oli ollut hieman turvonneempi aamuisin, tiistaina kaikkein eniten ja jälleen oli uutta röpelöistä ihoa jalan ulkopuolella. Pohdin asiaa ja tulin tulokseen, että klinikalle lähdetään, koska turvottelun alusta oli kulunut jo 3,5 viikkoa ja edelleenkään se ei ollut normaali. Sainkin heti seuraavalle päivälle ajan, toisin sanoen keskiviikolle. 

Etnan lempipuuhaa lenkillä...

...ja ahneella on yleensä luminen loppu. :D

Olin tehnyt mielessäni kolme diagnoosia:

1) jalassa on edelleen vain tulehdusta, joka jostain syystä ärtyy aina rasituksessa

2) jalkaan on tullut jokin revähdys tai venähdys silloin kuukausi sitten tamman juostessa tarhassa

3) kolmas ja perinteinen hevosenomistajan diagnoosi, eli sillä on hankkarivamma tai muuta vakavaa

Niinpä eilen aamulla pakkasimme tamman koppiin ja suunnattiin Kuopion Animagiin (tai Evidensia se nykyään taitaa jo olla). Oltiin yli puolituntia etuajassa, mutta päästiin siitä huolimatta suoraa sisälle ja hommiin. Lääkärinä meillä oli sama henkilö, joka oli leikannut Etnan, joten oli helppoa kun ei tarvinnut koko syksyn sairasteluita käydä läpi eläinlääkärin tuntiessa meidät. Aluksi lähdettiin ulos, katsottiin liikkuminen käynnissä, ravissa ja taivutettiin oikean jalan alaosa. Kaikki näytti hyvältä ja tamma oli ontumaton, joten seuraavaksi siirryttiin röntgeniin. Kuvat otettiin puikkoluun päästä sekä vuohisesta ja kaikki oli erittäin hyvin. Tulipahan vielä kontrolloitua tuo leikattu puikkoluukin, nyt ainakin tiedetään että se on täydellisesti parantunut. 

Viimeisenä toimenpiteenä oli ultraus. Siihen asti olin ollut ihan hyvillä mielin, mutta ultrauksen alkaessa nousi pintaan pelko hankkarivammasta, etenkin kun ultraus tuntui kestävän ikuisuuden. Vinkki ultraan joutuville hevosenomistajille: älä yritä tulkita eläinlääkärin ilmeistä mitään, se lisää takuuvarmasti omaa paniikkiasi. Onneksi mun tulkinnat ilmeistä meni tällä(kin) kertaa pieleen, eikä sieltä nyt mitään hankkarivamma löytynyt. Ihan puhtain paperein ei kuitenkaan päästy, ilmeisesti tamma on tarhassa riehuessaan liukastunut ja venäyttänyt jalan, sillä hankositeen ulkohaaran ympärillä oli hieman nestettä haarautumiskohdan alapuolella. Tämä näkyi siis pienenä kirjavuutena ultrassa, mutta lääkärin mukaan on myös hyvin mahdollista, että neste on vain ihonalaiskudoksessa, koska jalka oli ultraushetkellä hieman nesteinen. 

Vähän ristiriitaisin tuntein siis, eläinlääkäri kyllä vakuutteli, ettei tuo löydös ole millään tavalla suuri eikä pitäisi jatkossa vaikuttaa mihinkään, mutta silti musta itsestä aina tuntuu hirveältä kun hankkarissa löytyy jotain, ihan jo Otonkin sairastelut muistaen. Vaikka tietystikään tämä ei nyt ihan siihen ole verrattavissa. Suurin turvottelun syy siis on edelleen ihotulehdus, jota koitetaan nyt saada kuriin antibioottikuurilla. Jatkan edelleen jalan kylmäilyä ja öisin käytetään Back On Trackin tallisuojaa mahdollista turvotusta laskemassa. Noin kuukauden-puolentoista kuukauden päästä pitäisi olla jo tavallisessa treenissä, nyt alkuun otetaan vähän kevyemmin, pääosin käyntiä ja hieman ravia, kun tulehdus on hellittänyt niin saadaan nopeasti alkaa ottamaan laukkaa treeneihin mukaan. Kun ollaan tavallisessa treenissä, jalka kontrolloidaan vielä kerran, jotta ollaan varmoja, että hankkarissa on kaikki hyvin. 

Ilmeisesti siis turvottelu on johtunut tulehduksesta, niin oudolta kuin se tuntuukin ottaen huomioon että se lisääntyi aina pienenkin rasituksen jälkeen. Vähän mua vielä hirvittää, että jos jalka edelleen jatkaa kovasti turvottelua rasituksesta johtuen. No eiköhän se vähene antibiootin tehotessa ja eläinlääkäri kyllä sanoi, että pienestä turvotuksesta ei kannata säikähtää. Jos hevonen kuitenkin liikkuu iloisesti ja puhtaasti, turvottelu saattaa edelleen johtua siitä, ettei jalka ole ihan täysin vielä palautunut leikkauksesta. 

Huh. Olipas sekava ja pitkä stoori, toivottavasti pysytte suunnilleen kärryillä. Kirjoittelen tänne näitä aika tarkasti sen takia, että voin sitten jatkossa tulla tarkistamaan että miten kaikki meni, mikäli joskus sitä tietoa johonkin tarvitsee. Sairastelua lukuunottamatta tamman kanssa on mennyt viimeaikoina oikein hyvin, neiti on ollut ihana sylinalle (varmaan karvanlähdöstä johtuen rapsuttelu on erityisen kivaa..) ja on ollut pätkittäin oikein hyvä ratsastaa, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olla päästykään tekemään. Ilmeisesti kuitenkin käyntitreeneistäkin on ollut hyötyä, sillä eläinlääkäri kehui neidin saaneen lihasta ja näyttävän nyt oikein kivalta. Kyllä me täältä vielä noustaan! Jospa kirjoitteluintoakin löytyisi vähän enemmän, kun ei tarvitse murehtia epätietoisuutta onko jalassa vikaa vaiko eikö ole. Ja jospa pian saisin kirjoitella jostain muustakin kuin klinikkakäynneistä! Eihän eläinlääkäritapaamisia olekaan ollut kuin seitsämän puoleen vuoteen, pistäkääs paremmaksi. :D