Sivut

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kuvapainotteinen postaus valmennuksesta



Keskiviikkona meillä oli siis Kaisan yksityiskoulutunti. Alkuun verkattiin ihan normaalisti joka askellajissa pääty-ympyrällä pyrkimyksenä saada Otto venyttelemään mahdollisimman hyvin eteen ja alas. Aluks tuntui siltä, että tänään on "olen kuuro"-päivä, mutta ravissa hiljalleen palat loksahteli kohdalleen (etenkin kun päästiin oikeeseen kierrokseen) ja laukassa heppa toimi jo superkivasti. Myös laukan jälkeen ravissa venytteli hyvin. Vasempaan kierrokseen silti hankalampaa, en saa sitä sisäpohkeen ympäri ja ulko-ohjan tuelle kunnolla.
alkuverkkaa


 Sitten alettiin tulla "lävistäjäkahdeksikolla" keskiraveja, eli lävistäjän alkuun noin 5-10 metriä pohkeenväistöä, josta suoraa keskiraviin ja lävistäjä loppuun asti keskiravissa. Hieman ennen uralle paluuta piti asettaa sisään, jotta kulmaan ratsastus olisi helppoa. Aluks sain mennä kevyttä ravia, mutta parin toiston jälkeen täytyi tulla harjotusravissa. Voi sitä kivun määrää mun vatsalihaksissa kun tätä harjotusta oli tehty melki 15 minuuttia! :D Kuitenkin omasta mielestä mun on helpompi ratsastaa harjotusravissa Ottoa kootummaksi, kun pääsen kunnolla istumaan sen ympärille. Aluksi keskiravi vähän levisi aina loppua kohti, Otto piteni ja tahti kiihtyi. Kun tajusin pitää reilusti kädellä "vastaan" ja samalla ratsastaa pohkeella, niin loppuun saatiin pari tosi hyvää pätkää. :)

 Samalla Kaisa tarkkaili melko paljon mun omaa istuntaa, ja siinä onkin korjattavaa reilusti! :D Käynnissä pohje pysyy hyvällä paikalla, mutta ravissa se valuu liian taakse, jolloin mun painopiste siirtyy eteen ja istun karmivassa etunojassa. Myös mun oikea käsi valuu alas ja kyynerpää irtoaa helposti kyljestä. Näitä suurimpia virheitä sit tunnin aikana yritettiin hieman korjailla, vaikka eihän ne toki tunnissa korjaannu.

Tässä kuvassa huomaa erityisen hyvin mun istuntavirheet..
könö könö.. 




 Raviosuuden jälkeen tehtiin tuota samaa lävistäjäkahdeksikkoa laukassa. Nyt kuitenkin jätettiin väistöt sekä lisäykset pois ja keskityttiin saman laukan tahdin ja muodon säilyttämiseen. Nyt piti myös asettaa koko lävistäjän ajan "vastalaukan puolelle", eli tulevaan menosuuntaan, jolloin oli taas helppoa ratsastaa kulma ravissa. Kulman jälkeen nostettiin uusi laukka heti, kun ravi oli kelvollista. Laukassa en tullut suoraa uutta lävistäjää, vaan työstin laukkaa hetken päädyssä, koska kootumpi laukka on ollut meille aina hankalaa. Laukassa omat istuntavirheet hankaloittavat vielä enemmän meidän menoa kuin ravissa, joten jouduttiin välillä pörräämään melko kauankin voltilla. Lävistäjät kuitenkin sujui tosi hyvin, ja hiljalleen myös volteilla saatiin hetkellisesti palasia paikoilleen. Lopuks vielä keskiympyrällä laukkaa ja ravia. Oikea laukka superhyvää, vasen onnistui, mutta joutui tekemään enemmän töitä sen eteen. Ravissa molempiin suuntiin tosi hyvä! Erittäin hyvä mieli jäi taas tunnista ja sain paljon pohdittavaa niille kerroille, kun ratsastan yksikseni. :)


Hieno poika <3

Okei, ei tästä kauheen kuvapainotteinen tullut sittenkään, kun innostuin kirjottamaan. :D

Kuvista paljon kiitoksia Evelle. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti