Sivut

lauantai 8. joulukuuta 2012

Väliaikainen ulkoasu + epäonnistunut viikkosuunnitelma

Yritän siis muokata blogin ulkoasua hieman jouluisempaan/talvisempaan suuntaan. Testasin laittaa jotakin punaista taustaa ym. mutta jotenkin se ei vaan näytä hyvältä. Nyt siis ainakin väliaikaisesti tälläinen ulkoasu. Jos jollakin on suurta kiinnostusta väsätä banneria, niin lähettelen ilomielin kuvia, itse olen bannerin teossa melkoisen surkea. :D


Maanantaina laitoin tänne sen viikon liikutus-suunnitelman, mutta ei olla kyllä yhtään menty sen mukaan. :D Tiistaina pysyttiin vielä suunnitelmassa ja juoksutin Oton, joka oli yllättävän rauhallinen ja kuuliainen. Pakkasta oli yli -20 astetta ja meinasin jäätyä maneesiin. :D
Keskiviikkona Kaisan tunti peruuntui, joten menin vain melko kevyesti askellajit läpi, sillä edelleen oli -20 pakkasta.
Torstaina käytiin siellä maastossa, josta jo kerroinkin.

Perjantaina menin maneesissa palauttelevasti (torstain reissu oli melko raskas). Otolla on ollut takapään lihakset hieman jumissa, joten verkkasin ensiksi pitkään käynnissä jonka jälkeen otin hieman laukkaa kumpaankin suuntaan. Kuten oletinkin, Otto aloitti hieman kankeasti, mutta kun sai laukata ja aukoa paikkoja niin pian liikkui jo tosi hyvin. Laukan jälkeen ravailin ja jumppailin kunnolla kumpaankin suuntaan tehden muutamia väistöjä lävistäjillä. Lopuksi otin vielä hieman laukkaa ja ravia, edelleen Otto sai venytellä eteen-alas ja tein ympyrällä myötä- ja vasta-asetuksia sekä jumppailin oikein hyvin molempiin suuntiin. Vähän normaalista poikkeava verkkajärjestys taisi toimia hyvin, sillä Otto liikkui erittäin letkeästi ja iloisesti.

Tänään oli erittäin lähellä ettei Otto saanut tasaista otsatukkaa. :D Pari vuotta sitten sillä oli tasainen otsis, mutta nyt se on kasvanut "luonnolliseksi". Olen jo kauan pohtinut leikkaisinko sen jälleen tasaiseksi. Se ei ole kovin paksu eikä pitkä, mutta lopulta päätin kuitenkin olla leikkaamatta, sillä elän toivossa että vielä joku päivä se olisi ihanan pitkä. :D Toisaalta taas mieleni tekis leikata, koska tuo tasainen on jotenkin paljon siistimpi. Mitä mieltä te olette, tasaiseksi leikattu vai luonnollinen? :)

"luonnollinen"

tasainen

tasainen

6 kommenttia:

  1. Mun mielipide kääntyy ehkä juuri ja juuri luonnollisen puoleen... Kun harjakin on luonnollinen niin otsiskin saisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! ;D Jos muu tukka on pitkä&luonnollinen, niin sit otsiskin on ehkä hitusen parempi tuollaisenaan. Jos taas innostut joskus leikkaamaan muuta tukkaa, niin otsis voiskin olla kivempi tasaisena.

      Poista
  2. Luonnollinen ehdottomasti, tasainen on pottatukka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän joo, Otto näyttää ihan joltain pikkupojalta. :D

      Poista