Joulukalenterin seitsämännessä luukussa on luvassa päivä kuvina-tyyppinen postaus. Yritin kuvailla mahdollisimman paljon kaikkea, mutta välillä kuvaaminen unohtui/siihen ei ollut mahdollisuutta. Toivottavasti kuvia on mielestänne riittävästi. :)
Heti ensimmäisenä siivosin huoneeni, sillä se oli kuin pommin jäljiltä..
| aamupala |
Sisälle palattuani tein hetken keskeneräisiä koulutöitä koneella.
Sitten söin ja lähdin tallille.
Lähdettiin käymään yhden toisen tallilaisen kanssa maastossa. Laitoin Otolle omppuolympiat, koska se oli ollut lähes viikon ihan kevyellä liikutuksella pakkasten takia. Kierrettiin 1h 30min kestänyt lenkki, jossa oli muutamia hyviä pitkiä laukkateitä. Yhdellä tiellä annettiin heppojen vähän hanatella ja täytyy myöntää ettei ollut laukka ihan koko aikaa kovin hyvin säädeltävissä. :D Yllättävän fiksusti Otto kuitenkin oli eikä turhia hoppuillut, ekoissa laukoissa vähän vahva, loppumatkasta superhyvä. :)
Kun laukkailtiin rauhallisesti yhtä tietä aika loppumatkasta niin yhtäkkiä puskasta hyppäs koira ihan suoraa meidän eteen ja lähti pinkomaan täysiä tietä eteenpäin. Otto teki töksäys-siirtymisen raviin, onneksi ei mitään sen suurempaa, sillä olisin saattanut muuten olla maan kamaralla. :D Hieman myöhemmin tielle hyppäsi peura ja se jatkoi matkaa suoraa tien toiselle puolelle pusikkoon. Vähän peuran perässä tuli sama koira mikä oltiin aiemminkin nähty. Se oli siis jahdannut peuraa ja sen takia päästellyt pitkin puskia ja teitä ihan täysiä. Tää oli ehkä viides kerta kun koirat vilisee meidän jaloissa, Otto taitaa olla oikea koiramagneetti! :D
Kotiin päästyä hepat oli hikisiä, mutta tyytyväisiä. :)
| Kylmäyssuojat |
| Vein Otolle heppapipareita, mutta ne oli mennyt matkalla ihan murusiks. :( |
Oton jälkeen menin vielä Arvidilla. Mentiin maneesissa koulua. Verkkasin ihan tavallisesti uralla sekä ympyröillä, jonka jälkeen tein keskiympyrällä ympyrän suurennuksia ja pienennyksiä pohkeenväistön avulla. Samalla tein kaikkien askellajien välillä siirtymisiä. Arvid toimi jälleen kerran oikein kivasti! :)
| Loppukäynnit |
| Kotimatkalla |
| Äiti oli leiponut pitsaa ja pipareita, nam! |
Sitten katselin hetken linnanjuhlia, kunnes täytyi taas mennä tekemään koulujuttuja.
Äsken lopetin kouluhommat ja nyt oon kirjoitellut tätä ja lataillut kuvia koneelle. Päivä alkaa olla pulkassa ja nukkumatti kutsuu. :)
("tapahtumat" on torstailta)
Kuvia ei tullut kovin monipuolisesti, sillä en ehtinyt päivän aikana tekemään kovin montaa eri asiaa ja en nyt viitsi läksyjen teosta laittaa kymmentä kuvaa.. :D Tää oli melko tavallinen "viikonlopun" päivä mulle, talleilua, kanien kanssa touhuamista ja kouluhommia. :)
Tää oli kiva, vois olla tämmösiä enemmänkin! :)
VastaaPoistaKiva kuulla, voin yrittää toteutella näitä aina silloin tällöin. :)
Poista