Sivut

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Klinikkareissu ja ensimmäiset hypyt

Meillä on ollut melkoisen villiä menoa viimeiset viikot, sillä Etna on jatkanut pukkien esittelyä hyvinkin ahkeraan tahtiin. Viikko sitten se jopa onnistui sinkoamaan mut maistelemaan kentän hiekkaa. Perjantaina suunnattiin kontrollikäynnille Laukaan klinikalle, joka sujui onneksi hyvin. Lähdin reissuun jopa vähän pelottavan luottavaisin mielin, sillä jalka oli ollut niin hyvän näköinen viimeaikoina, etten oikein osannut varautua siihen, että jotain ongelmia vielä löytyisi. Ensiksi käytiin taivuttamassa jalka ja sitten juoksutin sitä ravissa ja laukassa. Etna liikkui puhtaasti ja jalka ei reagoinut taivutukseen, joten siirryttiin sisälle vielä ultraamaan jalka. Jänteet oli kaikki hyvännäköisiä, ainoastaan puikkoluun alapuolella oli vähän vielä nestettä, mutta se on kuulemma ihan normaalia vielä leikkauksen jäljiltä. Saatiin lupa alkaa ottamaan kavaletteja treeniin mukaan ja jatkaa edelleen rasitustason nostamista tasaiseen tahtiin. Kesällä olisi vielä tarkoitus käydä yhdessä kontrollissa ennen estekisoihin lähtöä ja isompia hyppyjä, joten siihen asti tehdään esteillä vähän pienemmillä korkeuksilla jumppailua ja kontrolliharjoituksia.

Tänään otettiin hyppyluvasta heti ilo irti ja laitoin kentälle yhden pikkupystyn ja pari puomia. Joha sitä edellisestä kerrasta olikin reilut viisi kuukautta. Treeni ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä Etna kävi ensimmäiset puolituntia niin kierroksilla, että oli täysi työ päästä kierros ravissa tai laukassa ilman sinkoiluja tai pukkeja. Kun tamma oli suunnilleen hanskassa, tulin muutaman kerran pitkällä sivulla olleet puomit, joiden väliin tuli 4 laukkaa ja pari kertaa molemmista suunnista ympyrällä kavaletin. Kierrokset nousi neidillä aika nopeesti kun se tajusi homman jujun, mutta alun väsytyksen jälkeen suoriuduttiin tehtävistä suurinpiirtein kunnialla. Kuvia katsoessa täytyy vain todeta, että jos ei muuta, niin tukka ja maha on neidillä kyllä loman aikana kasvanut enemmän kuin tarpeeksi. Ei muuta kuin parturihommiin ja kesäkuntoon 2017-kampanja pystyyn niin kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. :D




Etna päätti vapun kunniaksi leikkiä vappupalloa.. :D






Loppuun vielä pieni video jossa tamma alkaa jo olla suhteellisen rento, mitä nyt raviin siirtyessä pitää vähän vielä protestoida. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti