Sivut

torstai 26. marraskuuta 2015

Minun päivään sisältyi..


Herätys soi vähän ennen kahdeksaa, sängystä kävelen suoraa zombina keittiöön ja laitan puuron kiehumaan sekä kahvin tippumaan.


Seuraavaksi tartun kouluhommiin: vähän esseen kirjoittamista ja tenttiin lukemista.


Koska tarkoitus on lähteä ihmisten ilmoille, niin teen pikaisen siistiytymisen ja kymmenen aikaan lähden kotoa, suuntana Ikea. Olin luvannut hakea sieltä siskolleni muutamia juttuja, joten pikapoikkeaminen siellä. Meiltähän ei aja Ikeaan kuin n. 10minuuttia, joten reissu on aika pikaisesti tehty. Enpä ole koskaan aiemmin selvinnyt vartissa Ikeasta!




Sitten vielä Arnoldsista kahvi mukaan ja kotia kohti. Okei, poikkesin mä "vahingossa" Hööksissäkin. Oli pakko käydä hakemassa uudet chapsit, koska vanhat olin parsinut kasaan jo kahdesti ja niissä oli taas nyrkin kokoinen reikä saumassa.


Sitten koitan hieman savolaistua ja selailin läpi jonkun postilaatikkoon tupsahtaneen lehden. Lopulta on pakko tarttua taas koulukirjaan, jonka parissa vierähtääkin useampi tunti.




Jossain vaiheessa tajuan katsoa kelloa ja hoksaan, että myöhästyn pian koulusta. Niinpä pikaisesti pari pinaattilättyä naamaan ja koulua kohti.



Koulusta pääsin puoli viisi ja suuntasin kotiin. Koska on torstai eli meidän siivouspäivä, niin viikkosiivous odottaa vastassa. Hoidan oman osuuteni, lämmitän eilen tehtyä ruokaa ja sen jälkeen lähden ajelemaan tallille. Täytyy pitää pientä kiirettä jotta ehdin ratsastamaan, sillä maneesissa alkaa varaus puoli kahdeksalta.




Haen kaapista tavarat, teen Etnan ruoat ja laitan tamman kuntoon. Onneksi Etna on klipattu, joten harjaus sujuu pikaisesti ja olen suunnitellusti puoli seitsämän maneesissa.




Treenaillaan koulua, tamma on alkuun aika vastahakoinen ja jäkittää, mutta lopulta liikkuu tosi rennosti. Ravailenkin lopuksi  aika pitkään, koska Etna venyttelee tosi hyvin. Talutan loppukäynnit ja palataan talliin. Heti ensimmäisenä haen Etnalle sangollisen lämmintä melassivettä, koska tammalla on aina hurja jano treenin jälkeen ja kylmän veden juominen automaatista ei tee kovin hyvää. Sitten otan varusteet ja haen kylmäyssuojat pakkasesta. Takaisin tullessani Etna jo hörisee karsinassa ja kuvittelee varmaan saavansa iltaruoat. Heitän Etnalle suojat jalkaan ja botin selänlämmittimen selkään.

Sitten vuorossa onkin varusteiden putsaus. Olen opetellut putsaamaan kaikki varusteet joka käytön jälkeen. Putsaus sujuu päivittäin aika nopeasti, kun varusteet ei koskaan pääse kovin likaisiksi. Putsauslistalla on tällä kertaa suitset, kengät, chapsit ja suojat.




Kun varusteet kiiltää, menen vaihtamaan Etnalle talliloimen selkään ja annan sille iltapuurot. Otan samalla kylmäyssuojat pois ja huomaan, että se on saanut pienen hokin polkeman jalkaansa. Haava näyttää hyvin mitättömältä, joten putsaan sen vaan puhdistusaineella ja pistän vähän betadinevoidetta päälle.


'
Lopulta tamma saa botin tallisuojat jalkaan ja pienen kasan heinää. Yhdeksän aikaan pääsen lähtemään tallilta kotiin.




Kotona menen suoraa suihkuun ja vaihdan yökkärit päälle. Oon ihan hurahtanut mannapuuroon, joten keitän sitä iltapalaksi. Koska on torstai, niin loppuilta sujuu sohvalla löhötessä ja  paratiisihotellia katsellessa.



2 kommenttia:

  1. Mannapuuro on ihan parasta, mutta onnistun polttamaan sen aina pohjaan joten oon luopunu jo toivosta ja käyn vaan mummujen luona mannapuurolla, kun ne osaa sen tehä.. Että oisko sulla antaa jotakin vinkkiä esim. maidon suhteen tms että voisin itsenäistyä tässä puuronkeitossa..? :D (seuraavaks oon ehkä niin epätoivonen, ettäturvaudun siihen uusavuttomille suunniteltuun, ens viikolla (?) kauppoihin tulevaan Valio Kiehu -maitoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi ei, mä vaan aina sekotan sitä ihan koko keittämisen ajan, niin se ei ehdi palamaan kiinni, ei mulla oikein muuta ohjetta oo antaa. :D

      Poista