Verkan jälkeen otettiin jalustimet pois ja jatkettiin samalla reitillä, mutta tehtiin ennen s-kiemuraa voltti ja s-kiemuran jälkeen voltti. Aluksi tultiin käynnissä voltit ja kiemura, uralla mentiin ravissa. Käynnissä Etna oli ihan hyvä, mun täytyisi vaan opetella myötäilemään käynnissä hieman kädellä kuitenkaan tuntumaa menettämättä. Helposti käsi lukkiutuu paikalleen, jolloin Etna jännittyy heti. Seuraavaksi jatkettiin koko homma ravissa. Etna oli pätkittäin oikein kiva ratsastaa, eikä ravissa tullut mitään suurempia ongelmia, jos kuski muisti vaan suoristaa ja asettaa huolella. Lopuksi tehtiin vielä voltit ja ura laukassa, ja s-kiemura ravissa. Siirtymiset alaspäin onnistui tosi hyvin, samoin laukkaaminen voltilla. Uralla Etna helposti vielä vähän juoksee alta pois, mutta onnistuneitakin pätkiä saatiin.
Lopuksi mentiin ravissa pari kertaa uraa pitkin maneesia ympäri ja aina L-päädystä tultiin pituushalkaisija. Pientä mutkittelua oli aluksi, mutta suhteellisen hyvin tamma kuitenkin tuli suoraan ja pysyi pyöreänä.
Jätin videolle aina ensimmäisiä pätkiä ja viimeisiä, joten niistä näkee aika hyvin tunnin aikana tapahtuneen muutoksen. Etna on lopussa huomattavasti paremmin istunnan alla ja pyöreämpänä kuin aluksi, hieno tamma!
Nyt olenkin saanut viimepäiviltä erittäin paljon materiaalia ratsastuksesta, joten lähipäivinä on ainakin vielä tulossa postausta Huttusen Hillevin estevalmennuksesta videon kera. Oon kyllä erittäin kiitollinen kaikille, ketkä meitä on jaksanut maneesin laidalla kuvata, on erittäin hyödyllistä aina nähdä omaa ratsastusta videolta.
Kuvituksena postauksessa on Tuulia Nelimarkan ottamia kuvia meistä Seinäjoen kisoista. :)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti