Huhheijjakkaa, ei voi muuta sanoa!
Tänään siis lastattiin aamulla 9.00 Otto koppiin ja suunnattiin auton nokka kohti Teivon klinikkaa. Oltiin klinikalla hieman etuajassa, joten vietiin Otto tyjään karsinaan odottelemaan meidän vuoroa.
Juoksemisen jälkeen siirryimme takaisin sisälle hyytävästä pakkasesta ja menimme takaisin hoitohuoneeseen. Siellä Oton jalasta klipattiin karvat, jotta se saatiin ultrattua. Pitelin selkä vääränä Oton toista takajalkaa ilmassa, samaan aikaan yritin katsoa ultrakuvaa ja kuunnella mitä lääkäri sanoo. Hankositeen paraneminen oli edistynyt hyvin; neste ja turvotus oli vähentynyt vaurioalueelta reilusti ja uusia säikeitä oli jo kasvanut. Kuitenkin edelleen kudos oli kohtalaisen arpeutunutta, eikä säierakenne ollut täysin normaali.
| Kengityksessä |
Kyselin sitten lääkäriltä mitä mieltä se on, onko Otosta vielä joskus hyppäämään tuolla tasolla mihin me syksyllä pääsimme. Tietenkään kukaan ei voi 100% mitään sanoa, mutta ainakin jos kaikki hyvin menee niin sen pitäisi olla täysin mahdollista. Tietenkin aina sitten täytyy tarkkaan miettiä millä pohjalla uskaltaa kääntää uusinnassa reippaasti, ei saa sen suhteen ottaa yhtään riskejä.
| Aamuratsastus suoritettu ennen koulun alkua maanantaina, eikä kello ole edes kahdeksaa! |
Ja ilouutisten lisäksi sain tänään postissa synttärilahjani! Tosiaan synttärini on vasta helmikuulla, mutta sopivaa tarjousta ei vaan voinut ohittaa, joten vinkkasin äitille, että siinä olis sopiva lahja. :D Kyseessä oli siis Equilinen Cassia housut x-grip kokopaikoilla, mustana. Voi sitä onnen tunnetta kun ne sai vetää jalkaan, aivan kuin olisi juoksutrikoot jalkaan laittanut! Istuu täydellisesti, venyy ja paukkuu, mutta silti niin tukevat. Toki ne on ihanan ohuet, joka siis tarkoittaa sitä, etten voi käyttää niitä ennen kuin kelit lämpiää.. Noh, kevättä odotellessa! :D
Ja viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä haluan kiittää teitä, sillä olette jaksaneet kommentoida viimeisimpiin postauksiin eritätin ahkerasti, se piristää aina paljon päivää, kiitos!
Vitsi miten makeennäköset housut! Noi pinkit yksityiskohdat :3 <3
VastaaPoistaNe on kyllä aivan ihanat ! :)
PoistaSairaan kivat housut! Ite tuhlasin just viimeset rahani animon pöksyihin... Toivottavasti menee jalkaan :D Ja toivotaan myös että Oton paraneminen menee ihan suunnitelmien mukaan. :)
VastaaPoistaJep, nuo oli onneks tosi hyvässä alennuksessa, niin ei kirpassut ihan niin paljoo :D
Poista