Sivut

lauantai 18. tammikuuta 2014

Minipostaus poneilusta!

 Muutama viikko sitten pääsin hyppäämään Bella-ponilla, joka ei sinänsä ole mikään suuri uutinen, mutta sain siitä myös kuvia ja siksi kerron siitä myös teille! :) Tehtiin tehtävää, jossa tuli melko paljon kääntämistä, ja monet esteet tuli erittäin nopeasti käännöksen jälkeen, jolloin kuskin täytyi olla hyvin hereillä.

Alla oleva kuva on näyttää erittäin sekavalta, mutta suosittelen ottamaan siitä selvää, mikäli olet estetehtävää vailla, tuossa on haastetta etenkin pienessä maneesissa, kuten meillä! Pääsee kääntämään, mutta myös pitkiä teitä löytyy.



Aloiteltiin pienemmillä esteillä, ensin yksittäisiä molempiin suuntiin muutaman kerran verkkaesteinä. Sitten tultiin kuuden esteen rata muutamaan kertaan hieman eri korkeuksilla (kuvassa esteet 1-6). Sen jälkeen rataan lisättiin vielä kolme estettä (kuvassa oleva rata). Lopuksi esteet olivat ehkä 90cm, osa saattoi olla suurempiakin, en yhtään osaa sanoa, koska kaikki näyttää pienen ponin selästä niin erilaiselta kuin Oton kyydistä. Lopuksi pari kertaa toin yhdelle okserille liian pohjaan, mutta poni urheasti pomppasi siitä huolimatta.



 Kokonaisuudessaan Bella toimi hyvin, alkuun oli hieman hidas pohkeelle, mutta esteiden noustessa parani huomattavasti. Tämä oli vasta toinen kerta kun bellalla hyppäsin kunnolla, joten alkuun aina hirvittää osaanko tuoda sitä isommilla esteillä oikeaan ponnistuspaikkaan laukan ollessa ihan eri maailmasta kuin Otolla, mutta mielestäni ainakin onnistuin suhteellisen hyvin muutamaa edellämainittua mokaa lukuunottamatta. Omassa istunnassani on paljon vielä petrattavaa, en oo ihan rutinoitunut poniratsastaja vielä! :D





Postauksen kuvista kiitokset Pauliinalle! :)

2 kommenttia:

  1. Outoa kattoo sua ponin selässä :) Mutta onnistuneita kuvia ja hyvin näyttää sujuvan ponillakin nuo esteet.

    VastaaPoista
  2. Oudolta se alkuun tuntukin, nyt oon onneks päässyt niin paljon menemään ja hyppäämään monenlaisilla hevosilla, ettei kulttuurishokki oo enää niin suuri. :D Kiitos paljon :)

    VastaaPoista