Sivut

torstai 29. marraskuuta 2012

Kangilla part 2.

Tiistaina käytiin käynti- ja ravimaastossa. Pääsin vasta kolmelta koulusta, joten jo maastoon lähtiessä oli hieman hämärää. Puettiin kuitenkin kaikki heijastimet mitä vain löytyy, että varmasti erotutaan, vaikkei meidän maastoreitit millään vilkkailla teillä menekkään. Ravia otettiin kaksi pätkää, yhteensä ehkä huimat 200 metriä, muuten käveltiin. Lenkki kesti n. 45 minuuttia. Juuri ennen pimeän tuloa ehdittiin takaisin tallille, hämärää kyllä oli mutta koko ajan näki silti hyvin eteensä. :)
toukokuu 2012

Keskiviikkona meillä oli Kaisan koulutunti. Mentiin jälleen kangilla. Verkattiin loivilla kiemuroilla säilyttäen kokoajan asetus maneesin keskikohtaan, eli loivalla kiemuralla asetettiin ulos. Tätä tehtiin kaikissa askellajeissa, laukassa hieman loivemmilla kaarilla. Aluksi pientä haparointia, kun oli taas kädet ohjia täynnä, mutta hiljalleen alkoi sujumaan. Oikealle 1000 kertaa parempi kuin vasemmalle.
Sitten tehtiin laukassa ihan perus kokoamisia volteilla, uralla ja ympyrällä. Aluksi Otto oli vahva, mutta kun muistin nojata "taakse", pitää ohjat käsissä ja ratsastaa pohkeella, niin Ottokin tajusi, että sen on itse kannettava itsensä. Loppuun saatiin ympyrällä tosi kivaa laukkaa. Viimeisenä vielä tehtiin suoralla uralla (uran sisäpuolella) ihan tavallista harjoitusravia, hakien isoa liikettä ja melko koottua muotoa. Tänään Otto ei ollut ihan niin hyvä kuin viimeksi kangilla, mutta lopuksi väläytteli taas tosi kivoja pätkiä! :)

keventelyä kesäkuussa 2012

Tässä oli nyt vain tälläinen lyhyt postaus viimepäivien tapahtumista. Lauantaina aukeaa joulukalenterin ensimmäinen luukku, hauskaa! :) Olen pyrkinyt keksimään jokaiselle päivälle jotakin erikoista, toivottavasti tykkäätte niistä. :) Huomenna (kellon mukaan tänään) ajattelin mennä Otolla puomeja ja perjantaina koulua. Lauantain ja sunnuntain Otto saa lomailla, itse lähden pitkästä aikaan käymään Kuopiossa, huippua! :)

2 kommenttia:

  1. Mä en tykkää yhtään maastoilla pimeässä, liian pelottavaa! :)
    Jotenkin ihana tuo toukokuun maastoilukuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei ihan pimeellä oo kivaa ainakaan missään kovin syrjässä, mutta tuossa "kylällä" on ihan kivaa. :D

      Poista