Sivut

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Koulukisoja kaksin kappalein

Muutama viikko takaperin suunnattiin keskiviikkoiltana Virroille 1-tason koulukarkeloihin. Luokat oli meille oikein passelit, K.N.Special sekä HeB:0. Pääsin hyvissä ajoin verkkaamaan ja teinkin verkan oikein pitkän kaavan kautta, jolloin Etna yleensä alkaa toimimaan parhaiten. Etna tuntui verkassa tosi hyvältä, se oli terävä ja reagoi hyvin kaikkiin apuihin.


Radasta mulla ei ole mitään suurempaa kerrottavaa, kaikenkaikkiaan ihan onnistunut suoritus. Keskiaskellajit ei oikein lähtenyt, mutta tamma oli kuitenkin tasainen ja ehkä rennompi kuin koskaan radalla. Kentän pohja ei ollut kovin kehuttava, joten pientä kompurointia esiintyi, mutta sille ei voinut radalla tehdä mitään. Radalta tulin tyytyväisenä pois, ei mitään wow-fiilistä, mutta olo ei ollut myöskään pettynyt. Tulokseksi saimme 62,6%, joka oikeutti toiseen sijaan. Huonoimmat pisteet oli laukasta käyntiin siirtymisestä (4) ja sisääntulosta (5,5), parhaimmat jälkimmäisestä laukannostosta (7,5) ja jälkimmäisestä laukkaympyrästä (7,5). Odotin ehkä vähän parempaa tulosta, koska ollaan kyseiseltä tuomarilta saatu samasta radasta yli 60% tuloksia paljon huonommilla radoilla, mutta ilmeisesti taso oli tällä kertaa kovempi. Loppukommenteissa luki: "Ajoittain jännittyy niskastaan, muuten rennosti ja elastisesti liikkuva ratsu. Siististi & eleettömästi ratsastettu."




Seuraavaan luokkaan en saanut verkata ollenkaan, koska ratsastin tokavikana ekassa luokassa. Jouduin siis jäämään vikan ratsukon seuraksi kentälle ja toinen startti oli suoraan palkintojenjaon jälkeen. Rata oli ihan ok, se meni vähän kahlaten läpi enkä saanut ihan täyttä keskittymistä rataan, koska jouduin koko ajan miettimään mitä seuraavaksi tulee edellisen radan vielä pyöriessä päässä. Ja lopulta vielä unohdin tehdä pysähdyksen ja peruutuksen. Ratsastin päädyn yli toivoen, että tuomari pian viheltää ja huutaa että väärin meni. Lopulta en enää keksinyt mihin mennä joten pysähdyin ja kysyin mitä ihmettä seuraavaksi tulee. Sitten kun pääsin peruutuksen esittämään, ei siinä kyllä kehumista ollut, olisin voinut kyllä mielelläni vaikka skipata sen. :D Parhaat pisteet saatiin käyntiinsiirtymisestä lävistäjällä (7) ja askellajeista (7). Tulokseksi saatiin 60,6% ja toinen sija.




Saman viikon sunnuntaina lähdettiin käymään Alavudella 2-tason koulukisoissa. Verkkaan mennessä kuulin, että luokka on aikataulusta n. puoli tuntia etuajassa, joten ehdin verkkaamaan ehkä vartin ennen radalle menoa. Verkassa Etna oli aika hyvä, mutta jouduttiin odottamaan kisakentän laidalle pienelle alueelle edellisen suorituksen ajaksi, jolloin Etna nukahti täysin. Radalla se ei reagoinut pohkeeseen ollenkaan, ja muoto jäi vähän pitkäksi ja matalaksi. Pötkyteltiin siis rata läpi vähän hutaisten, eikä fiilis ollut järin hyvä radalta poistuttaessa. Tuomareilla oli melkoinen näkemysero, toiselta saatiin prosentteja 61,4% ja toiselta 55,8%. Huomautusta tuli takaosan toiminnasta ja jännittyneisyydestä, ja suoritukseen toivottiin tarmokkuutta lisää. Peruutus oli jälleen kamala, siitä huonoimmat pisteet (toiselta tuomarilta 5 ja toiselta 4,5). Parhaat pisteet saatiin raviohjelmasta, josta toinen tuomari oli antanut useita seiskoja mm. kolmikaarisesta.


Poni <3










Vesileimattomat kuvat (c) Pauliina, kiitos! :)

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Ruusukejahdissa

Viime viikolla osallistuimme kaksiin estekisoihin: ensiksi keskiviikkona kotitallilla pidettyihin 1-tason kisoihin ja sunnuntaina kävimme Kurikassa. Keskiviikon kisat olivat meidän ensimmäiset ulkokentällä pidetyt estekisat, ja sää onneksi suosi meitä. Verkkasin kumpaankin luokkaan normaaliin tapaan, riittävästi muttei kovin paljoo, ettei tamma väsy. Etna olikin ekassa verkassa aika kierroksilla, mutta hyppäsi kyllä hyvin. Myös rata sujui ihan kivasti, neloselle vähän kaukaa ja vitoselle nypin askeleen liikaa, mutta tamma kiipesi kiltisti yli. Muuten perusrata oli ihan ok ja uusintakin sujui puhtaasti.




 Luokka oli vapaakorkeus 80-110cm, joten suuntasin aika nopeasti uudelleen verkkaan ottamaan muutaman hypyn ennen seuraavaa rataa. Tamma oli ehkä hiukan väsynyt, koska verkassa vähän kolisteli, mutta puomit pysyi kuitenkin kannattimilla.

90cm rata tuntui omasta mielestäni tuhannesti huonommalta. Ykköselle vähän kaukaa, linja kakkoselta kolmoselle ihan hyvin. Neloselle ajoin tamman ihan liian pohjaan. Myös perusradan viimeiselle suhteutetulle otin yhden askeleen liikaa, mutta tamma selvitti mun mokailuista huolimatta radan puhtaasti. Uusinta oli rytmiltään ehkä vähän parempi, tokavikalle jouduin pyytämään turhan kaukaa, mutta muuten ihan ok. Menin maneesiin vähän loppuverkkailemaan, ja yllätyksekseni sijoituin molemmilla radoilla. 80cm radalla yllettiin sijalle 2/25 ja 90cm radalla sijalle 4/25.



Sunnuntaina hyppäsin Kurikassa jo tutuksi tulleet korkeudet, eli 80 ja 90cm. Koko päivän tuuli ihan järkyttävästi, ja aidat verkan ja kisa-areenan välillä kaatuili jatkuvasti. Verkkasin samaan tapaan kuin keskiviikon kisoissa: hevonen kunnolla ravissa läpi, sitten lyhyehkö laukkaverkka ja melko niukasti verkkahyppyjä. 80cm rataan olin tosi tyytyväinen. Uusinnassa ekassa kaarteessa olisi pitänyt edetä paremmin ja uusinnan toiselle esteelle paikka jäi vähän turhan kauas, mutta muuten edettiin mielestäni aika kivassa rytmissä. Menin luokan johtoon ja pysyinkin sielä ihan viimeiseen asti, kunnes luokan viimeinen ratsukko alitti meidän ajan. Olin joka tapauksessa tammaan tosi tyytyväinen, eikä toinen sija ollut ollenkaan pettymys, päinvastoin.



90cm verkkaan menin vähän turhan aikaisin, koska luokkaan olikin tullut kolme jälki-ilmoittautunutta. Verkassa tamma oli ihan super, hyppäsi tosi hyvin ja laukkasi erittäin ponnekkaasti. Radalla meinasi käydä vähän samalla tavalla kuin kotikisoissa, rytmi oli osan rataa vähän hukassa. Suhteutetun koitin ratsastaa viidellä, kun 80cm radalla tulin kuudella aika paljon pidättäen. Tamma ei venynytkään, joten otettiin vielä yksi miniaskel ennen jälkimmäistä pystyä, mutta hyvin tamma hoiti homman kotiin. Uusinnan ekalle tultiin vähän turhan pohjaan, kun tamma jäi ristilaukalle edelliseltä esteeltä. Kahdelle uusinnan vikalle esteelle taas paikka jäi turhan kauas, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Jälleen siis puhdas suoritus ja sijoituimme sijalle 4/25.


Nyt Etnalle tuleekin pieni ansaittu tauko estekisoista, niin hienosti se on viime aikoina hypellyt.

Miltä radat teistä näytti?

torstai 11. kesäkuuta 2015

Ratsastuspilatesta ja uimakoulussa

Enää en edes tiedä mistä olisi järkevä aloittaa, koska rästissä on postauksia ihan liikaa. Toukokuussa kävimme Tuurissa Aira Toivolan ratsastuspilatestunnilla. Reissu tuli vähän suunnittelematta, mutta onneksi päätin lähteä, sillä tunti antoi kyllä hurjasti ajateltavaa. Aloitimme peilin edessä sillä, että Aira kädestä pitäen asetteli mut oikeaan asentoon. Lantiota vähän eteen, ylävatsalihakset paremmin kasaan. Lonkat auki ja polvet irti, jolloin alapohje muuttuu tiiviimmäksi. Olin ihan varma, että oon aivan etukenossa, mutta peilistä katsoessa istuin ihan suorassa! Koko tunti oikeastaan perustui eri askellajeissa uuden istunnan säilyttämiseen keskiympyrällä. Välillä Aira käski palata vanhaan istutaan, jolloin Etna selvästi jännittyi ja askel ei ollut niin joustava. Laukassa etenkin täytyy varoa, etten lähde lantiosta työntämään, vaan istun hiljaa ja vaikutan enemmän pohkeella. Kaikenkaikkiaan istuin kuitenkin kuulemma hyvin, vielä kun lantio saadaan oikeaan asentoon niin hyvä tulee. Mulla on luonnostaan selkä vähän liikaa notkolla, joten yritän usein taakse nojaamalla saada tunteen, että olen pystyssä, vaikka todellisuudessa täytyisi kääntää lantio paremmin alle, että pääsisin rehellisesti istumaan lantion päälle. Videolta kyllä huomaa, että hartiat valuu eteen ja katse niskaan, kun mietin lantiota ja selkää, mutta siitä Aira ei ihme kyllä huomauttanut kertaakaan tunnilla. En tiedä rasittuiko tunnin aikana enemmän aivot vai lihakset, mutta hankalaa kyllä oli, kun piti muistaa tuhat asiaa samaan aikaan. Etna sai siis puksutella aika rauhassa menemään, mutta sekin liikkui ihan kivasti aina mun istuessa oikein.


Seuraavana viikonloppuna lähdimme käymään Alavudella maastoesteillä. Meillä on kyllä kotitallillakin hyvät maastoesteet, mutta esimerkiksi hauta on tosi kapea, joten halusin aloittaa Etnan kanssa vähän helpommista esteistä. Etna oli siis tätä ennen hypännyt vain yhden tukin ja ylös- ja alashypyt, joten aikalailla nollasta aloitettiin. Sopivasti vielä viereisellä motocrossradalla oli ajajia, joten alkuun tamman keskittyminen oli aika pitkälti niissä. Lähes kaikki esteet sujui hyvin, ensimmäinen hyppy oli aika jännittynyt aina, mutta useamman toiston jälkeen hypytkin muuttui rennommiksi. Tosi rohkea tamma kyllä oli, tultiin koivutukit, portaat ylös ja alas, ratapölkyt, hauta, pari ihan perus "aitaa", ratapölkyistä kasattu "trippeli", kapea, penkki ja vesi. Haudasta tultiin heti ekalla yli, rohkea tamma!




Ongelmia aiheutti oikeastaan vaan trippeli, jolta Etna hyppäs pari kertaa ohi, sekä vesi. Osasin odottaa, että vesi on hankala, mutta että niin hankala! Alkuun yritin selästä käsin käynnistä ja ravista veteen, mutta tamma tökkäs aina veden rajalle. Oltiin yritetty varmaan jo 15-20 minuuttia, kun tuumasin etten saa sitä selästä käsin veteen. En myöskään halunnut antaa periksi, koska seuraava kerta tulisi olemaan vielä vaikeampi. Niinpä tulin selästä alas ja kävelin itse veteen. No ei sekään ihan mennyt niinkun strömsössä, mutta paremmin kuitenkin. Lopulta tein niin, että vedin ohjista, ja aina kun Etna otti askeleen eteen löysäsin. Tässä vaiheessa Etna ei siis enää millään tapaa pelännyt vettä, kunhan jallitti meitä. Niinhän siinä sitten kävi, että lopulta tamma luovutti ja käveli tyynenä veteen. Varmaan lähemmäs tunti siihen meni, mutta olihan se sen arvoista! Pari kertaa kävelin maasta käsin uudelleen veteen, ja kunnes sujui niin nousin selkään. Ekalla kertaa selästä käsin mennessä tamma kyseli vähän että onko ihan pakko, mutta aika nopeasti kuitenkin meni veteen. Lopussa päästiin sujuvasti ravilla veteen ja hypättiin vedestä pois. 



Kokonaisuudessaan siis reissusta jäi hyvä fiilis, esteet ei tuottanut suurempia ongelmia ja vesikin selitettiin kärsivällisyydellä. Tämän jälkeen oonlähes joka päivä käynyt meidän tallin rannassa tutustumassa veteen. Ekalla kertaa keskusteltiin taas lähemmäs puoli tuntia mennäänkö veteen vai ei, mutta lopulta tamma uskaltautui veteen ja tällä kertaa ihan selästä käsin. :'D selvästi tammaa jännitti enemmän tuo joenranta kuin Alavuden vesieste, Alavudella se lähinnä vedätti mua, mutta nyt oli selvästi aika jännittynyt.Toisella kertaa ei tarvinnut kuin kahdesti kävellä rantaviivan vierestä ja sen jälkeen tamma jo käveli veteen! Sen jälkeen tamma onkin mennyt joka kerta suoraan veteen, kyllä siitä vielä kenttähevonen tehdään! :D

perjantai 22. toukokuuta 2015

Vieläkö on villihevosia?

Etna pääsi tällä viikolla jälleen vähän irtojuoksemaan, ja nyt hoksasin ottaa kamerankin mukaan. Vähän hölmösti tuli nyt nämä irtojuoksutuspostaukset näin peräkkäin, vaikka oikeasti aikaa on kulunut juoksutusten välissä yli 2kk. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan!

"Ai sulla on kamera, no sitten täytyy näyttää nätiltä!"

"Olikos tämä mun parempi puoli?"
"Vai kenties tämä?"
















Mitäs piditte kuvista, nousiko joku lemppariksi? 

Loppuun vielä muutama kuva lauantailta, kun tein viimehetken treenejä ennen koulukisoja ja Eve tuli kuvailemaan. Tajusin vasta jälkikäteen kuvia katsellessa, että Pauliina oli mennyt Etnan koulusatulalla viimeksi joten jalkkarit oli liian lyhyet mulle.. Ei ihme, jos oli vähän vaikea istua. Sitä ei edes hoksaa ajatella tuollaista asiaa, kun viimeiseen viiteen vuoteen ei ole paljoo jalkkareita tarvinnut säädellä.

Evelle kiitoksia kuvista!

Askeleen venyessä venyy vielä muotokin turhan pitkäksi, mutta hiljalleen parempaan päin.. :) Kaksi ekaa kuvaa on napattu videolta, siksi kehno laatu,







keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kouluaitojen sisällä

Sunnuntaina meillä oli kotitallilla oman seuran 1-tason koulukisat. Luokkina oli C-, B- ja A-merkin kouluohjelma, joista ajattelin mennä pelkän B-merkin. Muutaman kerran ratsastin radan viikolla läpi ihan hyvällä menestyksellä. Hankalimmiksi kohdiksi ilmeni pituushalkaisijalta tehtävä voltti vasemmalle, sekä käynnistä laukannosto (ilman, että hevonen leviää kuin Jokisen eväät).

(c) Milja
(c) Milja
(c) Milja
Kisapäivänä menin hyvissä ajoin verkkaamaan, koska Etna on aina sitä parempi, mitä enemmän ehtii verkkailla. Alkuun tamma oli aivan sekaisin kun maneesissa oli normaalia enemmän hulinaa ja otti muutamat pukkilähdötkin laukassa. Aika nopeasti sain kuitenkin energian suunnattua työntekoon, kun verkassa olevien ratsukkojen määrä väheni. Radalle lähdin ihan ok fiiliksellä, verkassa oli ollut sekä hyviä että vähän epätasaisempia pätkiä.

(c) Sanna

(c) Sanna

(c) Sanna

Radan jälkeen fiilis ei ollut kovin tyytyväinen. Ensimmäinen ongelmakohta olikin voltti pituushalkaisijalta vasemmalle, kuten osasin ennakoida. Tamma veti itsensä pitkäksi ja humpsutteli vain menemään. Pituushalkaisijalle palatessa kontakti palasi ja keskiravi oli ihan ok, mutta olisi voinut olla näyttävämpikin. Saatiin siitä kuitenkin 6,5. Väistöissä pientä vastustelua, samoin ravissa suunnanvaihdossa. Ja menin vielä sekoilemaan käyntiinsiirtymisen kanssa, jonka piti tulla vasta L:ssä, mutta siirryin jo B:ssä. Mokan tajutessani otin äkkiä takaisin raviin ja tein siirtymisen oikeaan paikkaan. Miinusta ei siis tullut, mutta paperissa komeili numero 4. Molemmista väistöistä tuli 6, mutta mainintaa ohjan vastustamisesta. Laukannosto vähän levisi, mutta ei niin paha kuin olisi voinut olla, numeroksi saatiin 6,5. Ympyrällä jälleen vastustelua, mutta lävistäjä hyvin. Viimeinen pääty-ympyrä onnistui ihan hyvin ja paperissa komeili siitä 7,5. Viimeisen lävistäjän temponlisäyksen olisin saanut ratsastaa rohkeammin, mutta ennakoin vähän jo raviin siirtymistä, ja kriisin välttämiseksi ratsastin maltillisemmin.

(c) Sanna
Kokonaisuudessaan siis hyviä pätkiä, mutta läpi radan pientä tuntuman vastustelua, joka laski omaa fiilistä aika paljon, kun Etnalla ei tuollasta yleensä ole tapana kauheasti tehdä. Radan jälkeen muille masistellessani huonosta ratsastuksesta sain ehdotukseksi mennä myös A:n. Vähän epäröin, koska en osannut rataa ja ajattelin sen olevan liian suuri harppaus vielä meille. Kiukutti kuitenkin sen verran paljon ja halusin päästä korjaamaan virheitä, että tuumasin etten menetä siinä yhtään mitään. Siispä paniikissa rataa opettelemaan. Suuri yllätys kuitenkin oli, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon. Prosentteja oltiin saatu 63,26% ja se oikeutti sijaan 2/11. Loppukommenteissa luki:

"Istut siististi ja sinulla on kiva hevonen. Hevosen muoto vielä ajoittain epävakaa, mutta väläyttelee hienoja pätkiä." 

Käyntiohjelman keskiarvo: 61,7%
Raviohjelman keskiarvo: 61,4%
Laukkaohjelman keskiarvo: 66,0%



(c) Sanna
(c) Sanna

Kesä on pian täällä <3 (c) Sanna
Sijoittuminen vähän nosti fiilistä, mutta lähdin silti kokeilemaan onneani A:n radalle. Ja onneksi lähdin, sillä mielestäni rata oli paljon onnistuneempi kuin edellinen. Alkuradan voltit ihan ok, ei niin rentoja kuin olisi voinut olla. Ensimmäinen väistö oli tosi hyvä, siitä numero 7. Keskiravi taas vähän vaisu, numero 6. Toinen väistö myös ihan hyvä, mutta pituushalkaisijalle tultaessa vastustelua, joten numeroksi kuusi ja epätasaisuudesta maininta. Pysähdys I:hin vähän kättä vasten mutta aika hyvin tasan, peruutus oletusten mukaisesti yläkautta silmiin katsoen.. Naureskelin vain selässä, peruutuksia täytyy todellakin alkaa nyt harjoittelemaan! Keskikäynti ihan ok, numero 6,5. Ensimmäinen vastalaukka vähän epätasainen edestä, muuten ok. Paitsi että heti raviin siirtymisen jälkeen tamma rikkoi laukalle, joten numero 4 ja mainintana: "Tarkempi siirtyminen, nostaa laukan heti raviin siirtymisen jälkeen." Laukkavoltista saatiin 6,5 ja keskilaukasta 6. Raviin siirtyminen oli kamala, keskiravi ehkä päivän lennokkain. Keskikäynnistä jälleen 6,5, vastalaukassa jännittynyt niskasta ja numero 5,5. Voltista 5,5 ja keskilaukasta ympyrällä 6. Viimeinen lävistäjä oli mielestäni tosi hyvä, mutta samaan arvostelukohtaan sisältyi sitä edeltävä laukkapätkä uralla, joten numero jälleen 6. Raviinsiirtyminen hyvä ja pituushalkaisijalla huikea fiilis, numero 7. Pysähdykseen jouduin vähän korjaamaan etusia ja Etna jäi seisomaan aika lailla jalat haralle, mutta tuomari ei onneksi sitä näe. :D

(c) Sanna

(c) Milja
(c) Milja
Korjattavaa on ja paljon, mutta olin tosi tyytyväinen, että selvittiin näinkin hyvin treenaamatta rataa kertaakaan. Ja vielä tyytyväisempi olin kun kuulin prosentit: 61,11% ja sija 1/4. :)

Tuomarin kommentti:
"Ratsastat siististi ja korrektisti. Harjoittele lisää siirtymisten pehmeyttä."

Käyntiohjelman keskiarvo: 65,0%
Raviohjelman keskiarvo: 63,0%
Laukkaohjelman keskiarvo: 56,3%

Näistä prosenteista on hauska verrata, kuinka erilaisia radat olivat. A:n prosenteissa näkyy selvästi se, että laukkaohjelma oli haastavampi ja vieraampi meille, joten prosentitkin sen mukaiset. A:n käyntiohjelman prosentit on kyllä vähän hämäävät, sillä ohjelmassa ei ollut kuin kaksi keskikäyntipätkää, joista molemmista saatiin 6,5%. Jos käyntiä olisi ollut enemmän (kuten B:ssä) olisi prosentit voineet olla alhaisemmat.



(c) Milja
(c) Milja

Kehuja hienolle tammalle radan jälkeen. :) (c) Milja
Kuvaajille tuhannet kiitokset! Ja lukijoille anteeksi, en osannut karsia kuvia enempää kun oli niin paljon kivoja.. :D Mitä mieltä olette, onko tälläinen pidempi analyysi kisoista hyvä, vai olisiko lyhyempi postaus parempi?