Sivut

torstai 11. kesäkuuta 2015

Ratsastuspilatesta ja uimakoulussa

Enää en edes tiedä mistä olisi järkevä aloittaa, koska rästissä on postauksia ihan liikaa. Toukokuussa kävimme Tuurissa Aira Toivolan ratsastuspilatestunnilla. Reissu tuli vähän suunnittelematta, mutta onneksi päätin lähteä, sillä tunti antoi kyllä hurjasti ajateltavaa. Aloitimme peilin edessä sillä, että Aira kädestä pitäen asetteli mut oikeaan asentoon. Lantiota vähän eteen, ylävatsalihakset paremmin kasaan. Lonkat auki ja polvet irti, jolloin alapohje muuttuu tiiviimmäksi. Olin ihan varma, että oon aivan etukenossa, mutta peilistä katsoessa istuin ihan suorassa! Koko tunti oikeastaan perustui eri askellajeissa uuden istunnan säilyttämiseen keskiympyrällä. Välillä Aira käski palata vanhaan istutaan, jolloin Etna selvästi jännittyi ja askel ei ollut niin joustava. Laukassa etenkin täytyy varoa, etten lähde lantiosta työntämään, vaan istun hiljaa ja vaikutan enemmän pohkeella. Kaikenkaikkiaan istuin kuitenkin kuulemma hyvin, vielä kun lantio saadaan oikeaan asentoon niin hyvä tulee. Mulla on luonnostaan selkä vähän liikaa notkolla, joten yritän usein taakse nojaamalla saada tunteen, että olen pystyssä, vaikka todellisuudessa täytyisi kääntää lantio paremmin alle, että pääsisin rehellisesti istumaan lantion päälle. Videolta kyllä huomaa, että hartiat valuu eteen ja katse niskaan, kun mietin lantiota ja selkää, mutta siitä Aira ei ihme kyllä huomauttanut kertaakaan tunnilla. En tiedä rasittuiko tunnin aikana enemmän aivot vai lihakset, mutta hankalaa kyllä oli, kun piti muistaa tuhat asiaa samaan aikaan. Etna sai siis puksutella aika rauhassa menemään, mutta sekin liikkui ihan kivasti aina mun istuessa oikein.


Seuraavana viikonloppuna lähdimme käymään Alavudella maastoesteillä. Meillä on kyllä kotitallillakin hyvät maastoesteet, mutta esimerkiksi hauta on tosi kapea, joten halusin aloittaa Etnan kanssa vähän helpommista esteistä. Etna oli siis tätä ennen hypännyt vain yhden tukin ja ylös- ja alashypyt, joten aikalailla nollasta aloitettiin. Sopivasti vielä viereisellä motocrossradalla oli ajajia, joten alkuun tamman keskittyminen oli aika pitkälti niissä. Lähes kaikki esteet sujui hyvin, ensimmäinen hyppy oli aika jännittynyt aina, mutta useamman toiston jälkeen hypytkin muuttui rennommiksi. Tosi rohkea tamma kyllä oli, tultiin koivutukit, portaat ylös ja alas, ratapölkyt, hauta, pari ihan perus "aitaa", ratapölkyistä kasattu "trippeli", kapea, penkki ja vesi. Haudasta tultiin heti ekalla yli, rohkea tamma!




Ongelmia aiheutti oikeastaan vaan trippeli, jolta Etna hyppäs pari kertaa ohi, sekä vesi. Osasin odottaa, että vesi on hankala, mutta että niin hankala! Alkuun yritin selästä käsin käynnistä ja ravista veteen, mutta tamma tökkäs aina veden rajalle. Oltiin yritetty varmaan jo 15-20 minuuttia, kun tuumasin etten saa sitä selästä käsin veteen. En myöskään halunnut antaa periksi, koska seuraava kerta tulisi olemaan vielä vaikeampi. Niinpä tulin selästä alas ja kävelin itse veteen. No ei sekään ihan mennyt niinkun strömsössä, mutta paremmin kuitenkin. Lopulta tein niin, että vedin ohjista, ja aina kun Etna otti askeleen eteen löysäsin. Tässä vaiheessa Etna ei siis enää millään tapaa pelännyt vettä, kunhan jallitti meitä. Niinhän siinä sitten kävi, että lopulta tamma luovutti ja käveli tyynenä veteen. Varmaan lähemmäs tunti siihen meni, mutta olihan se sen arvoista! Pari kertaa kävelin maasta käsin uudelleen veteen, ja kunnes sujui niin nousin selkään. Ekalla kertaa selästä käsin mennessä tamma kyseli vähän että onko ihan pakko, mutta aika nopeasti kuitenkin meni veteen. Lopussa päästiin sujuvasti ravilla veteen ja hypättiin vedestä pois. 



Kokonaisuudessaan siis reissusta jäi hyvä fiilis, esteet ei tuottanut suurempia ongelmia ja vesikin selitettiin kärsivällisyydellä. Tämän jälkeen oonlähes joka päivä käynyt meidän tallin rannassa tutustumassa veteen. Ekalla kertaa keskusteltiin taas lähemmäs puoli tuntia mennäänkö veteen vai ei, mutta lopulta tamma uskaltautui veteen ja tällä kertaa ihan selästä käsin. :'D selvästi tammaa jännitti enemmän tuo joenranta kuin Alavuden vesieste, Alavudella se lähinnä vedätti mua, mutta nyt oli selvästi aika jännittynyt.Toisella kertaa ei tarvinnut kuin kahdesti kävellä rantaviivan vierestä ja sen jälkeen tamma jo käveli veteen! Sen jälkeen tamma onkin mennyt joka kerta suoraan veteen, kyllä siitä vielä kenttähevonen tehdään! :D

2 kommenttia:

  1. Olisi ollut kiva nähdä myös noita kypäräkamera videoita ! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei valitettavasti tallentunut, koska kamerasta loppui akku kesken kuvauksen.. :/

      Poista