Heissan pitkästä aikaa! :) Viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja sen aikana onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä mahtavaa! Wanhojentanssit sujui hyvin ja myös wanhojen matka Himokselle oli erittäin onnistunut. :) Torstaina sain ajokortin ja vietin synttäreitäni. Näiden lisäksi on tapahtunut paljon muutakin kivaa.
Nyt elän kuitenkin sen verran kiireistä elämää, että postaamiseen ei jää kauheesti aikaa. Siksipä oonkin päättänyt pitää pituudeltaan määrittelemättömän tauon, luultavasti tulen jossain vaiheessa jatkamaan, mutta en tiedä onko se viikon, kuukauden vai jonkun muun ajan päästä. En halua, että bloggailusta tulee pakonomaista ja postauksista hätäisesti yöllä kirjoitettuja (kuten tämä :D).
Laitan tähän kuitenkin vielä muutamia kuvia wanhojentansseista, kun niitä toivoitte. :)
Ajattelin tulla ihan pikaisesti kirjoittelemaan teille kuulumisia, sillä kiirus jatkuu edelleen ja loppuviikollakaan en ehdi postailemaan. Nyt on onneksi enää hauskat jutut jäljellä, sillä koeviikko loppui tänään! Huomenna mulla on viralliset synttärit ja suuntaan aamulla ensiksi katsomaan penkkareita koululle, jonka jälkeen on inssi Alavudella. Inssistä menen suoraa kampaukseen ja meikkiin, sillä illalla on kauan odotetut wanhojen tanssit! :) Tänään oli kenraali ja meni aikas hyvin, innolla huomista odotellessa! Perjantaina tanssahdellaan vielä muutamilla kouluilla ja sitten lähdetään viikonlopun viettoon Himokselle koko porukka. Eli siis kiirettä pitää, mutta nyt pitää nauttia kun vihdoin tämä kaikki tapahtuu! :)
Kävin maanantaina laittamassa kynnetkin kuntoon wanhoja varten. Kuvista nää ei kyllä pääse oikeuksiinsa, mutta näättepähän suunnilleen millaset tuli. :) Todellisuudessa kynnet on myös vähän pidemmät, kuin miltä näissä näyttää.
Otto viettää minilomaa torstain ja perjantain, lauantaina Pauliina käy liikuttamassa sitä ja sunnuntaina menen taas itse.
Sunnuntaina menin Otolla koulua, maanantaina vähän hypeltiin Maijun ja Veetin kanssa. Sen tarkemmin en ala tehtävää selostamaan, verkan jälkeen tehtiin muutamia harjoituksia kavaleteilla sisältäen mm. siirtymisiä. Sit isommilla esteillä, pääasiassa suoralla hyppäämistä, muutamia kertoja myös ympyrällä. Alkuun Otto oli hieman jotenkin unelias, loppua kohden parani muttei ollut kyllä mitenkään erityisen terävä. Oikean laukan säilyttäminen suoralla on edelleen hankalaa, mutta saatiin lopuksi muutamia kertoja sekin laukka säilymään. Vasempaan oli huomattavasti helpompaa. Ite pidätin aluks liikaa, sillä en ollut tottunut noin herkkään Ottoon, yleensä sitä saa pidättää paljon isommin. Tästä johtuen tultiin aluks vähän pohjaan esteille, mutta kun saatiin meno päälle niin alkoi sujumaan. :) Lopuks esteet tais olla 95cm.
Tässä pieni videokooste, kuvattiin toisiamme mun puhelimella hevosen selästä, joten antakaa armoa laadulle. :D
Tiistaina menin puomeja, Otto oli ihan superhyvä ja kuulolla! :) Tänään eli keskiviikkona menin koulua ilman jalustimia maneesissa, tein verkan jälkeen keskiympyrää ja siitä voltit päätyihin. Voltit ravissa/laukassa, ympyrän kaaret ravissa/vastalaukassa. Alkuun Otto oli aika epätasainen, mutta lopuks suoritti etenkin vastalaukat ihan kelvollisesti. :)
Palaillaan siis sunnuntaina tai maanantaina viimestään, silloin saatte sitten vähän ehkä prinsessakuvia JOS tahdotte, vaikka tää hevosblogi onkin..? :) Olisin halunnut tehdä sen koostevideon viikko sitten olleesta Kaisan tunnista jo tähän postaukseen, mutta ei ehdi niin ei ehdi.. Mutta viimestään alkuviikolla saatte sitten senkin. :)
Ai niin, ja erittäin hyvää ystävänpäivää kaikille! :)
Oon ollut siis "yksin" kotona torstaista lähtien, joten en oo ehtinyt kunnolla kirjoittelemaan teille. Toisin sanoen mulla on ollut joku kaveri täällä koko ajan, ettei mun tarvii olla yksin, joten en oo ehtinyt postailemaan. :D
Keskiviikkona oltiin Kaisan tunnilla, siitä on tulossa myöhemmin tarkempaa postausta kunhan saan videot itselleni, tai itse asiassa ne saattaa olla jo mulla mutten vaan yksinkertaisesti löydä niitä tuolta muistitikun syövereistä. :D
Otto innokkaana tunnille lähdössä :D
Torstaina menin puomi- ja kavalettijumppaa. Pitkällä sivulla oli kuusi ravipuomia niin, että niiden välit joko piteni tai lyheni loppua kohden (riippuen kummasta suunnasta tuli). Toisesta päästä puomien väli oli ehkä 70cm ja toisesta 120-130cm. Sitten oli loivalla kiemuralla kavaletit (kiemuran alussa sekä lopussa) ja niiden väliin tehtiin voltti. Kavaletteja tultiin lopuksi myös suoralla linjalla siten, että ne jäi vinoon hevosen alle. Näiden tehtävien lisäksi pituushalkaisijalla oli vielä kavaletti-okseri-kavaletti jumppa, esteiden väleihin tuli yksi askel. Okseri oli vaan pieni ristikko-okseri, keskeltä ehkä jotain 60cm(?).
Ravipuomit Otto suoritti hyvin, pari kertaa otti lisäaskeleen pitkään väliin jos tulin niin, että aloitin lyhyessä ravissa ja puomien aikana ravin piti kasvaa. Toisesta suunnasta saatiin aina oikeat askeleet puomien väliin. Loiva kiemurakin sujui ihan hyvin, vasempaan kierrokseen Otto kääntyi voltilla hieman huonommin. Suoraa tultaessa saatiin hyvin myötälaukka säilytettyä myös oikeaan kierrokseen, joka on yleensä hankalaa.
Pituushalkaisijalla oleva "jumppis" aiheutti ehkä eniten hankaluuksia, en ite nähnyt paikkaa kovin hyvin ja Otto oli melko innokas. Ihan hyvin kuitenkin sekin onnistui lopulta.
Fiksu tallikissamme Pentti :D
Perjantaina menin koulua kolmipaloilla. Verkan jälkeen otin jalustimet pois ja tein tehtävää: molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, ravissa tehtiin i:stä uralle pohkeenväistöllä, laukassa ihan vaan tavallisesti vastalaukalla (laukasta takaisin raviin siirtyminen ennen kulmaa) . L:stä käännettiin joka kerta ravissa pituushalkaisijalle jossa tuli joko pätkä käyntiä tai laukkaa, riippuen ennakoiko Otto laukannostoa. Ennen päätyä piti siirtää takaisin raviin ja joka kerta vaihdettiin C:stä suuntaa. Onnea vaan jos ymmärsitte selitykseni. :D
Otto toimi aikas kivasti, alkuun väistöt oli vähän nihkeitä, mutta jätin asian hetkeksi hautumaan ja tein välissä vastalaukkoja, sen jälkeen lähti raviväistötkin tosi kivasti. Pituushalkaisijalla Otto välillä ennakoi laukannostoja, mutta silloin siirsin sen käyntiin ja teinkin laukkaosuuden käynnissä. Lopulta ennakoimiset jäi pois ja pääsin tekemään tehtävää tosi hyvin. Laukan nostossa pituushalkaisijalla välillä Otto heitti hieman takaosaa vasemmalle, muuten onnistui hyvin ja tuli siistejä siirtymisiä etenkin laukasta raviin/käyntiin. Kokonaisuudessaan Otto oli edestä kivan tasainen ja liikkui hyvin! :)
Koeviikko <3 ja eväät on sen mukaiset! :D
Lauantaina ratsastin ensiksi Arvidin, sillä tein verkkaa loivilla kiemuroilla ja pituushalkaisijalla. Sitten tein pohkeenväistöjä sekä avoja, Aluksi Aatu oli vasemmalta hieman kiinni etenkin laukassa, mutta sieltä rentouduttuaan toimi hyvin ja oli loppuun oikein hieno! :)
Arvidin jälkeen ajattelin juoksuttaa Oton, kun en oo juoksuttanut sitä pitkään aikaan. En jaksanut laittaa mitään apuohjia, sillä Otto venyttelee melko hyvin ilman niitäkin. Alkuun Otto oli erittäin rauhallinen, joskin ei kuunnellut kovin hyvin mun hidastavia apuja (siirtymisissä), mutta juoksi kuitenkin tasaisen rauhallisesti. Laukatkin sujui vasempaan rauhallisissa merkeissä. Mutta kun otettiin oikeaan kierrokseen laukkaa, Otosta 17-w taisikin tulla Otto 3-w, sillä se veti ihan onnessaan jotain pukkirodeoo muutamia kierroksia. Se näytti erittäin onnelliselta ja mä vaan nauroin ympyrän keskellä! :D En olis voinut kuvitella 2 vuotta sitten kun Otto mulle tuli, että se tekis tuollaista, koska silloin se ei innostunut oikein mistään. Nykyään se on löytänyt jostain ihan uutta elämäniloa ja ottaa ilon irti tollasista, hölmö. <3 Kun Otto oli saanut pukit pukiteltua, se jälleen rentoutui venyttelemään ja kuunteli tosi hyvin mitä pyysin.
Otto juoksutuksessa syksyllä 2012
Illalla Pauliina tuli meille ja vietettiin mun synttäreitä ihan kahdestaan, pidettiin kunnollinen tyttöjenilta. Tehtiin kakkua, katottiin telkkaria ja otettiin rennosti, eli siis kaikkee huippua! :)
Ei ehkä kaikkein kauneimmin koristeltu kakku, mutta maku oli sitäkin parempi!
Sain Pauliinalta maailman hienoimman kortin <3
Ja lahjaksi pipon, eikä ihan minkä tahansa pipon! Oon haaveillut tän ostamisesta ehkä viimeisen vuoden ajan, mutta en oo raaskinut ostaa, ja nyt tuo pölvästi oli uhrannut rahansa ja ostanut sen mulle. Kiitos <3
Ehkä illan normaalein kuva... :D
Katottiin telkkarista mm. UMK:n finaali, jossa selvisi Suomen tämän vuoden Euroviisuedustaja. Mikäli joku ei vielä sitä ole kuullut, tässä tulee:
Torstaina tuli myös extemporena tilaamani ratsastushousut. Mulla on tällä hetkellä yhet hyvät ja toiset kohtalaiset housut kesäksi, mutta ratsastan niin paljon, että on kiva olla kahdet hyvät niin on toiset housut sillä aikaa kun toiset on pesussa. Näiden housujen ovh on 249€ ja nyt oli "vain" 169€. Oon kuitenkin todennnut, että ostan paljon ennemmin yhdet tälläset kuin kahdet hööksin 80€ maksavat housut, jotka ei istu läheskään näin hyvin eikä oo yhtä kestävät. Tykkään näistä ihan älyttömästi, istuu hyvin ja on erittäin mukavat päällä. :)
Sori huonot kuvat, en jaksanut alkaa etsimään kameraa, joten otin nuo puhelimella. Housut on siis sellaset melko tumman sulkaan väriset, paikat tosi tumman ruskeet.
Toivottavasti joku jaksoi lukea edes osan tekstistä, tuli vähän pidempi kuin mitä suunnittelin. :D Mitä mieltä ootte näistä puhelimella otetuista kuvista, kuten tämän postauksen kaikki kuvat. Onko parempi että jätän laittamatta, mikäli laatu ei ole tämän parempi, vai onko kivempi että on ajankohtaisia kuvia vaikka laatu hieman heikompi olisikin? :)
Ottohan alkoi tiputtamaan talvikarvaansa jo joulukuun puolivälissä, ja silloin hihkuin innosta, että kohta se ei oo enää karvamammutti. Noh, nyt alkaa hiljalleen olemaan toinen ääni kellossa, sillä vaikka oon viime viikkoina harjannut Ottoa vähintään puoli tuntia, joskus jopa tunnin päivässä, ei karvoista tunnu tulevan loppua. Eilenkin karsinassa näytti 45 minuutin harjaussession jälkeen, että olisin voiton puolella ja karva tuntui sileältä eikä irtokarvoja näkynyt. Noh, ratsastamasta tullessa Oton takapuolen päällä oli kasa karvoja, jotka oli siis irronnut sen liikkuessa. Toivotonta!
Muutama vuosi sitten harjasin Ottoa karvanlähtöaikana kumisualla sekä piikkisualla ja homma oli aivan toivotonta. Pari vetoa ja kappas, piikkisuan piikkejä ei enää näkynyt. Viime talvena keksin (okei, varmasti on moni muukin keksinyt, mutta mä en ollut aiemmin hoksannut) harjata Ottoa metallisella hikiviilalla. Ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan! Ihan huippu juttu, toki hevonen ei saa olla kovin herkkänahkainen kun tuollasella harjailee. Otto ainakin nauttii silminnähden kun kaikin voimin raaputan sitä kaulan alta tuolla. Ellet siis ole aiemmin kokeillut kyseistä vekotinta tuohon hommaan, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)
Huhtikuu 2012 ja täplikäs Otto :D
Onko sinulla joku muu keino välttää hermoromahdus karvanlähtöaikana?
Millä sinä irrotat hevosesi turkin keväällä mahdollisimman helposti?
Eilen oltiin Kati Mallatin estevalmennuksessa. Meitä oli vain minä ja Maiju, joten päästiin hyppäämään paljon ja olin paljon tilaa ratsastaa.
Meillä oli istuntapainotteinen valkka tällä kertaa ja oli kyllä hyödyllistä! Perus alkuverkan jälkeen otettiin jalustimet pois ja tultiin ympyrällä kolmea puomia ravissa sekä laukassa. Puomit oli siis tasaisesti ympyrän kaarella. Vasemmassa kierroksessa kuulemma vasen kylkeni valuu kasaan ja näin ollen joudun puristamaan oikealla jalalla enemmän. Kun saatiin kyljet suoraksi Otto parani huomattavasti ja ratsastuksesta tuli helpompaa. Oikeaan kierrokseen kyljet pysyivät saman pituisina. Laukassa tultiin myös niin, että nostettiin puomit pieniksi esteiksi. Tehtävä onnistui melko hyvin, pari kertaa vähän pohjaan, mutta eipä se niin pienillä esteillä haitannut.
Sitten tultiin jumppista, jossa oli ensiksi puomi, kaksi kavalettia ja pysty innarivälein ja siitä kahden askeleen päässä oli toinen pysty. Mun tehtävänä oli pitää käsi melko passiivisena ja säilyttää tuntuma innarilla hyvin, sillä Otto herkästi hyppää laakana liian pitkälle. Kun olin ylävartalolla pystyssä ja säilytin tuntuman, Otto teki lyhyempiä hyppyjä ja mahduttiin hyvin väleihin. Viimeisellä pystyllä toki piti myödätä enemmän, sillä se oli lopuksi 100 tai 105cm.
Sitten tultiin tasaokseria, jossa oli apupuomi askeleen päässä esteestä. Edelleen mun piti säilyttää puomin yli viimeiseen askeleeseen saakka tuntuma hyvin, ettei Otto pääse matalaksi ja pitkäksi viimeisellä askeleella, kuten usein käy. Kerran toin liian pohjaan, koska Otto oli epätasainen kaarteessa enkä saanut enää rytmistä kiinni. Muuten Otto teki hyviä hyppyjä.
Lopuksi tultiin kaksi kertaa ratana pikkupystyn avulla yhdistäen jumppis ja okseri-tehtävä. Otto teki hyviä hyppyjä ja esteiden jälkeen ilakoinnit jäivät vain muutaman askeleen pituisiksi. Oikein hyvä mieli jäi valkasta! :)
Evelle jälleen kiitokset kuvailusta! :)
P.S. Sain eilen autokoulun teoriakokeen suoritettua hyväksytysti läpi, jippii! :)
Käytiin siis lauantaina katsomassa Apassionatan 10-vuotis juhlanäytös Helsingissä. Auto starttasi puoli kahdeksalta aamulla ja yhden ruokatauon kera oltiin perillä hieman ennen kahtatoista. Näytös alkoi yhdeltä ja kesti 25 minuutin väliaika mukaan luettuna 2,5h. Meillä oli tosi hyvät paikat, oltiin ihan edessä neljännessä rivissä. Kaikenkaikkiaan näytös oli erittäin hieno, hevoset olivat upeita ja ratsastajat taitavia. Eniten itseäni miellytti (yllätys yllätys) friisiläiset, joita oli kuusi kappaletta sekä suloiset minihevoset.
Näytös oli erittäin monipuolinen, oli koulu- ja lännenratsastusta, temppuja sekä maastakäsittelyä. Tykkäsin kovasti, ja mielellään menen joskus uudelleen mikäli tilaisuus tulee! :)
Loppuun vielä videokooste, videot on tosiaan puhelimella kuvattuja, joten etenkin kimot hevoset on vain valoläikkiä. Kaikkia hienoimpia juttuja en videolle saanut, mutta ompahan ainakin jotakin. :)
Heti alkuun joudun toteamaan, että en saanut tehtyä perjantaista sitä päivä kuvina- postausta. Iltapäivään saakka meni ihan hyvin ja kuvailin kaikkea mitä eteen sattui, mutta tyypillisesti sekä kännykästä että kamerasta loppui akku juuri kun pääsin tallille, joten se siitä sitten. Yritän kuitenkin heti alkuviikosta kuvata sellaisen teille. :)
Keskiviikon treenien jälkeen tyytyväinen polle! :)
Perjantaina ratsastin siis Oton lisäksi myös Arvidin ja Purkan. Otolla menin kevyehkösti koulua, maneesissa oli ruuhkaa, kun yksi juoksutti, yksi hyppäsi ja minun lisäkseni vielä yksi meni koulua. Tein siis ihan perusjuttuja pääosin ympyrällä, Otto oli hyvin kuulolla ja toimi kivasti. :)
Purkalla menin muutamia puomeja ja pari kertaa hyppäsin ristikon. Alkuverkassa se yritti koko ajan asettua vasemmalle ja oli jäykähkö. Hiljalleen vetristyi ihan hyväksi. Vasemmasta kierroksesta se herkästi vain ryntäsi puomille/ristikolle nostaen niskansa ja kadoten avuilta. Muutamien toistojen jälkeen P malttoi kuunnella melko hyvin. Oikeasta kierroksesta tätä ongelmaa ei ollut. Tein myös muutamat laukanvaihdot puomeilla, ne onnistuivat hyvin.
Arvid vuonna 2007, pikkuinen <3
Arvidilla menin paljon siirtymisiä uran sisäpuolella ja pituushalkaisijalla keskittyen tarkasti suoruuteen. Alusta alkaen Arvid liikkui erittäin iloisesti eteen, joten annoin sen ravata ja laukata verkassa melko isosti, jotta paikat aukeaisivat kunnolla. Siirtymiset onnistuivat erittäin hyvin ja Aatu oli muutenkin oikein hieno. :)
Illalla Otolla oli vielä hieronta, kaula sekä vasen lapa olivat hieman jumissa.
Perjantaina värjäsin myös hiukseni! En muista millon viimeks olis ollut tukka näin vaalee, mutta tykkään kyllä kovasti. :) (kuva hieman valehtelee, luonnossa väri on vielä hieman vaaleampi)
Lauantaina oltiin Helsingissä katsomassa Apassionataa Saaran kanssa. Reissusta teen pienen videokoosteen (puhelimella kuvattu, älkää odottako liikoja!) ja selityksen erilliseen postaukseen, joten siitä lisää myöhemmin. Illalla tultiin vielä tallin kautta kotiin, kävin käpsyttelemässä Otolla hetken ilman satulaa venytellen ja taivutellen huolellisesti. Otto oli hieman ihmeissään, kun tulin joskus kaheksan jälkeen illalla ratsastamaan, mutta oli kuitenkin ratsastaessa oikein hyvän tuntunen. :)
Tänään menin maneesissa koulua kolmipaloilla. Verkkasin ympyröillä ja suoralla uralla joka askellajissa sekä tein parit laukanvaihdot, Otto oli ihan hyvä. Sitten tein pitkillä sivuilla avon sisällä siirtymisiä niin, että aloitin käynnissä ja puolessa välissä pitkää sivua siirsin raviin säilyttäen avotaivutuksen. Ekalla kerralla Otto tuli siirtymisessä sisäpohjetta päin, mutta muuten tehtävä onnistui hyvin. Jotenkin Otto oli hieman löysä ja pohkeen takana sekä normaalia raskaampi kädelle. Omatkin jalkani oli melko väsyneet, joka ei yhtään auttanut asiaa. Jossain vaiheessa otin jalustimet pois, jotta jouduin oikeasti istumaan ja ratsastamaan jalalla. Tämä hieman auttoi asiaa, mutta silti en saavuttanut mitään huippufiilistä.
Avojen jälkeen otin vielä hieman laukkaa, ympyröillä kokoamisia ja uralla loivaa avoa. Laukkakin oli hieman ponnetonta ja raskasta, mutta parani kuitenkin työstämisen myötä. Lopuksi annoin pidempää ohjaa ja ravailtiin ja laukkailtiin niin, että Otto sai venytellä kunnolla kaulaa ja selkää. Ei oltu tänään kumpikaan kovin hyvässä vireessä, Otolla varmasti edelleen kaulan lihakset hieman hellänä ja siksi se ei jaksanut kantaa itseään niin hyvin kuin tavallisesti. No mutta aina ei voi sujua hyvin, ja tänään oli se päivä. :)
Evelle suurkiitos jälleen kuvaamisesta! :) Valitettavasti video on melko pimeää, musta hevonen ja pimeä ilta ei ole mikään otollisin kuvausympäristö, mutta kyllä siitä selvää saa. :)
Huomenna onkin tiedossa Katin estevalmennus, toivottavasti sujuu paremmin kuin tänään.
(postaus on kirjoitettu sunnuntaina, mutta kello kääntyi yli puolenyön, joten tuolla yläällä lukee maanantai. Tarkoitan siis puhuessani tästä päivästä sunnuntaita)
Tällä viikolla onkin ollut blogin puolella melko hiljaista, sillä mulla ei ole alkuviikosta materiaalia eikä energiaa ole riittänyt postailuun, kun koulupäivät vierähtää helposti yli 8 tuntisiksi wanhojen tanssien treenien vuoksi. Siihen kun lisätään talleilu ja läksyt päälle, niin on päivät melko täyteen buukattuja. Ensiviikon keskiviikkona alkaa myös koeviikko, joka verottaa oman osansa vapaa-ajastani. Muutaman viikon kun vielä jaksatte odottaa, niin postaustahtikin palautuu ennalleen, kun kaikki tämä ekstra on ohi. :)
Maanantaina mentiin maneesissa muutamia puomeja, oli voltilla puomi sekä pitkällä sivulla kaksi puomia 16m välillä. Tultiin tuota "suhteutettua" säädellen puomien väliin tulevaa askelmäärää 4-7 askeleen välillä. Otto oli tosi hyvä ja rento.
Tiistaina oli maneesissa tunnit, joten menin eka pihatiellä vesi/räntäsateessa n.20 minuuttia lähes ainoastaan käyntiä. Lopuksi päästiin maneesiin ja otin askellajit läpi ympyräkahdeksikolla, jossa oli i:ssä kaksi puomia innarivälein. Laukassa siis tein puomeilla aina vaihdon. Keskityin erityisesti suoruuteen puomien jälkeen. Aluksi Otto yritti hieman kiilata tulevan suunnan sisäpohjetta päin, mutta muutamien toistojen jälkeen päästiin tulemaan tosi hyvin suoraan.
Kesä <3
Keskiviikkona meillä oli jälleen Kaisan koulutunti maneesissa ja menin kangilla. Verkattiin keskiympyrällä joka askellajissa asettaen koko ajan ulos niin, että pystyin myödätä ulko-ohjasta ja asetus säilyi silti ulos. Alkuun Otto aina suoristui, mutta lopuksi meni ihan superhyvin, Otto oli rento ja liikkui erittäin joustavasti. Huomasi kyllä, että tehtävä avasi lapoja hyvin. Lopulta kun sai kääntää asetuksen sisään Otto oli kuin unelma, hetken kun oltiin tehty jotain haastavampaa tuntui tavallinen meno varmasti Otostakin helpolle ja O toimikin superkivasti. :)
Verkan jälkeen tehtiin keskiympyrällä joka askellajissa sulkua (takaosa ympyräuran ulkopuolella) ympyrän avoimilla sivuilla, seinän vieressä ainoastaan asetettiin ulos. Käynnissä tehtävä oli erittäin helppo ja pystyttiin tekemään tosi jyrkkää sulkua. Ravissa tehtävä vaikeutui selvästi, mutta Ottoa oli helppo koota ja näin ollen pääsin hyvin ratsastamaan myös sulkua. Välillä hankalan paikan tullen meinasi poljenta hyytyä, mutta kun naksuttelemalla muistutti tahdista, niin Ottokin skarppasi hurjan hyvin. Laukassa täytyi mennä vastalaukkaa ja siitä tehdä sulkua. Oikeaan kierrokseen oli hieman helpompaa (mentiin siis vasenta laukkaa), sillä laukka oli ponnekkaampaa jolloin sitä oli helpompi koota. Otolla oli motivaatio ihan huipussaan ja tehtiin ihan superhyvät sulut myös laukassa (omaan tasoomme nähden) ja Kaisakin katsoi aivan ihmeissään. En olisi IKINÄ uskonut että pystytään moiseen, superia!! :) Loppuun otettiin vielä hetki harjoitusravia ja huhhuh, kyllä nousi etujalat! Meillä ei oo ehkä koskaan sujunut tunti näin hyvin, kumpikin yritti täysillä ja ylitettiin itsemme. Ihan huippua, voisin jatkaa tätä hehkuttamista vaikka huomiseen saakka. :D
Valitettavasti tunnista ei oo materiaalia, mutta toivottavasti tajusitte mun selityksen perusteella millaista tehtävää mentiin.
Puhdas hevonen :D
Torstaina menin vaan rennosti eteen-alas venytellen askellajit läpi, sillä epäilin että Otto saattaisi olla eilisestä treenistä jumissa, sen verran koville joutui sekin. Yllätyksekseni se kuitenkin liikkui melko letkeästi ja tyytyväisesti. Maneesissa oli kolme n. 50cm korkeaa pystyä, joten otin muutaman "hypyn" molemmista suunnista vielä lopuksi. Otto oli supertasainen ja hyvä! :)
Huomisesta (perjantai) voisin tehdä päivä kuvina-postauksen mikäli haluatte..? Vai tuleeko niitä liian tiuhaan mikäli teen sellaisen taas? Kertokaahan pikaisesti mielipiteenne asiaan niin teen sen mikäli haluatte. :)
Oon liikuttanut Ottoa nyt perjantaista sunnuntaihin oikein kunnolla, sillä lähestyvä koeviikko, wanhojentanssi-harjoitukset, pimeys ja tunnit maneesissa hankaloittavat nyt vielä muutaman viikon ajan meidän treenejä arkisin. Edellämainituista syistä johtuen arkipäivinä en välttämättä pääse maneesiin jolloin kunnollinen treenaaminen on luonnollisesti lähes mahdotonta. Siksipä olen tänäkin viikonloppuna tehnyt kunnon tehotreenejä Oton kanssa, jottei Potsille kerry liikaa energiaa ja ettei päästä unohtamaan oppimaamme.
Perjantaina menin kolmipaloilla koulua. Tein lävistäjäkahdeksikkoa ja jokaiseen kulmaan voltit. Lisäksi tein paljon siirtymisiä askellajien välillä ja hieman myös vastalaukkaa. Aluksi Otto oli hieman turhan matala eikä olisi halunnut kantaa itseään kunnolla, mutta kun jaksoin houkutella niin loppua kohden Otsista tuli älyttömän hyvä etenkin laukassa, vastalaukoissa paino oli hyvin takaosalla ja etuosa oli kevyt. Vielä vuosi sitten vastalaukoissa Otto kaahotti pää viidentenä jalkana ja oli erittäin raskas kädelle. Välillä on hyvä miettiä millainen Otto oli esimerkiksi vuosi sitten ratsastaa, niin tajuaa miten tietyt asiat ovat menneet eteenpäin.
Lauantaina hypättiin. Rakensin maneesiin suoran ja kaarevan neljän askeleen suhteutetun sekä tein kavaleteista kolmion. Aluksi tulin suhteutettuja pienillä esteillä tehden väliin pysähdyksiä ym. kontrollijuttuja. Niissä Otto toimi tosi hyvin. Sitten tulin kavalettikolmiota. Hyppäsin kolmion sisään sekä sivusta että kolmion kärjestä. Sivusta tullessa Otto ei ihmetellyt yhtään, mutta kärjestä tultaessa Otsi hieman epäröi, mutta rohkeasti kuitenkin aina hyppäsi. Tykkäsin tosi paljon tuosta tehtävästä ja tulen varmasti joskus uudelleenkin hyppäämään sitä. :) (en siis ole koskaan aikaisemmin hypännyt tuollaista tehtävää)
Tässä olen tullut kolmion sivusta sisään ja hyppään kärjestä ulos
Tässä olen tullut kärjestä sisään ja hyppään sivusta ulos
Sen jälkeen tein muutamia ratoja, välillä tehden tiukempia ja välillä loivempia teitä. Otto oli välillä tosi hyvä ja välillä vahvahko. Taas kuitenkin kun videolta katsoin niin Otto ei edes näyttänyt vahvalta tai meno erityisen epätasaiselta, tiedä sitten huijaako video vai onko ongelma minun päässä. Lopuksi tulin hetken ympyrällä n.40cm korkeaa pystyä ja pysäytin aina sen jälkeen. Kun Otto jatkoi laukkaa pehmeänä kädelle ja rytmissä myös esteen jälkeen, en tehnyt pysähdystä. Tämän harjoituksen jälkeen tulin vielä pari kertaa suhteutettuja, ja heppa toimi superhyvin! :) Harmillisesti kontrollitehtävän jälkeisiä hyppyjä ei ole videoitu, niin ei voi vertailla, mutta ainakin selkään tuntui huomattavasti paremmalta. Loppuun esteet oli n.100-105cm.
Tänään menin kangilla koulua maneesissa. Yllätyksekseni Otto oli tosi hyvä verkassa (toisin kuin normaalisti kangilla), venytteli hyvin ja oli rento. Verkan jälkeen tein käynnissä ja ravissa siksak-väistöjä toisella pitkällä sivulla ja toisella kokoamisia ja keskiaskellajeja. Väistöt onnistui ihan ok hyvin, pientä vänkäilyä rungosta välillä. Myös kokoamiset ja keskiaskellajit sujui hyvin. Tänään Otto oli ravissa tsaisempi ja helpompi ratsastaa oikealle.Lopuksi otin vielä normaalia kootumpaa laukkaa ympyrällä sekä tein parit vastalaukat molempiin suuntiin. Laukassa Otto oli tosi hyvä! Vastalaukat oli tasapainoisia ja pystyin asettamaan reilusti sisään ilman, että Otto edes ehdotteli vaihtoja. Sain myös koottua laukkaa ihan huoletta ja Otto työskenteli oikein hyvällä motivaatiolla! :)
Hööksin kuvasto kolahti perjantaina postiluukusta uutuuksineen. Rakastan selata hööksin kuvastoja ja luenkin ne useaan otteeseen läpi. Muutamat ovat jo blogeissaan tehneet kollaaseja hööksin uutuuksista ja pohtineet uutta mallistoa. Niinpä minäkin selailin valikoimaa ja bongailin sieltä uutuuksista suosikkejani. Mitään kovin erikoista siellä ei ollut etenkään ratsastajalle, värit painottuivat punaiseen ja siniseen sekä mallitkin oli pääosin samoja mitä aikaisemmin on ollut. Hevoselle oli enemmänkin uutuuksia joista pidin, etenkin satulahuovista monet oli sellaisia, että voisin käyttää niitä Otolla.
Ensimmäisessä kollaasissa on uutuuksia, joista pidin erityisesti. Ensimmäisenä silmään pisti vihreä huopa ja huppu. Malli on ollut myös edellisessä mallistossa, mutta väri oli uusi. Vihreä väri jakaa minun mielipiteitä, toisaalta pidän, toisaalta en. Tämä on kuitenkin ihanan kirkkaan vihreä ja pohdinkin jo että voisin harkita ostavani tuollaiset Otolle.. Mitä mieltä olette?
Pidin myös sini-harmaista tuotteista, kuten tuosta huovasta ja loimesta. Loimea en ehkä Otolle ostaisi, mutta jollekkin ponille se olisi huippusöpö! Housuissa yllätyin positiivisesti, sillä moniin malleihin oli ilmestynyt nuo joustot nilkkoihin. Olen kuitenkin niin kiintynyt Pikeurin housuihin, että tuskin tulen enää muita ostamaan, mutta jos ei olisi Pikeurin housuja, niin tuollaiset beessit luultavasti päätyisivät tilaukseen.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, ihanat oranssit bootsit! (tiedän, että osa teistä on tällä hetkellä sellainen yök-ilme naamalla :'D) Heti kun näin nuo, niin tajusin niiden sopivan täydellisesti mun oranssiin huppuun ja huopaan. Otolla ei kylläkään tarvitse käyttää bootseja kuin maastossa ja maastoesteillä, mutta mikäli pääsisin kisaamaan yhdetkin kenttäkisat kesällä, niin olisi niiiiin hienoa laittaa tuollaiset oranssin huppu ja huopa.. :)
Kengissä hinnat ovat menneet väärinpäin! Eli vasemmanpuoleiset ovat 67€ ja oikeanpuoleiset 79,90€
Toisen kollaasin tein niistä tuotteista, mitä tarvisin... Värimaailma on ehkä tuhat kertaa tylsempi. :D
Ensinnäkin tarvitsisin ohjat (x2) kankisuitsiin. Tuollaiset mustat nahkaset olisi hyvät, niissä on nahan alla stopparit. En halua sileitä nahkaohjia ja nahan alla stopparit eivät painaisi sormia.
Ostoslistallani on ollut viimeiset kaksi vuotta tallikengät, mutta koskaan en oo niitä saanut aikaiseksi ostaa. Nyt on kuitenkin ehkä pakko, sillä mun tallikengistä on sisäpohjalliset irti ja ulkopuoleltakin pohjat ovat irronneet niin, että vedet tulevat sisään. Lisäksi tarvitsisin myös chapsit, sillä en omista tällä hetkellä ainoitakaan ehjiä.
Kuolaimiksi olin ajatellut kuparirolleria D-renkaalla, mutta koska hööksillä ei sellaisia ole, voisin koittaa myös kolmipaloja D-renkaalla, jotka on anatomisesti muotoiltu, keskiosa pyörii ja niihin on upotettu kuparia (ei näy kuvassa). Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ostoslistalla olisi tuollainen satulateline kesän kisareissuja varten.
Mitä piditte suosikeistani/ylipäänsä Hööksin uudesta mallistosta? Mikä oli lempituotteesi? Oliko minun lempituotteeni sinun inhokkituotteita?
Ensinnäkin tässä on se lupailemani video viikko sitten olleesta Kaisan koulutunnista. Kopioin tähän vielä mitä olen kirjoittanut tunnista edelliseen postaukseen. Jos siis olet lukenut edellisen postauksen, voit skipata tämän:
Keskiviikkona meillä oli Kaisan koulutunti, menin kangilla. Verkassa Ottoa ilmeisesti ärsytti pitkänä kilisevä kankiohja, joten se nosti muutaman kerran kielen kuolaimen päälle. Korjattiin se oikein ja hieman kiristettiin kankikuolainta. Tämän jälkeen kieli pysyi omalla paikallaan ja heppaa suututti kun ei saanut tahtoaan läpi. :D Verkassa Otto oli hieman epätasainen, luultavasti johtuen edelleen tyytymättömyydestä kilinää ja löysää kankiohjaa kohtaan.
Verkan jälkeen tehtiin pääty-ympyrällä temponvaihteluita kaikissa askellajeissa. Käynnissä Otto oli superhyvä, teki helposti ja vaivattomasti pyydetyt asiat. Ravissa tehtiin aluksi siirtymisiä kootumman ravin ja harjoitusravin välillä, sitten kun se sujui niin tehtiin harjoitusravin ja keskiravin välillä siirtymisiä. Ravissa kokoaminen onnistui melko hyvin, hieman saisi takajalat olla aktiivisemmat. Keskiravit sujui myöskin hyvin, Otto reagoi tosi hyvin pohkeeseen. Muutama tahtirikko tuli, muttei mitään sen kummempaa. Lopuksi tehtiin laukassa siirtymisiä harjoituslaukan ja kootun laukan välillä. Otto oli tosi hyvä etenkin kun teki välillä nopeita kulmia/voltteja ulko-avuilla kääntäen, niissä se jotenkin ryhdistyy aivan eri tavalla kuin tavallista ympyrää tehdessä. Pari kertaa heppa meinasi jopa valahtaa kuolaimen alle, jota ei yleensä tapahdu, mutta nopealla korjauksella saatiin asiat järjestykseen. Ja sitten se video. En laittanut verkasta pätkiä ollenkaan, sillä siinä ei ollut mitään erikoista. Videoista suuri kiitos Henni-Liinalle! :)
Sitten maanantaina olleeseen Katin estevalmennukseen. Menin taas kuparirollerilla. Pakkasta oli lähemmäs -15 astetta ja valkka olikin jo vaarassa peruuntua, mutta onneksi pakkanen hieman hellitti ja saatiin valmennukset pidettyä.
Verkattiin eka pikaisesti askellajit läpi, Otto vaikutti melko hyvältä ja toimivalta. Sitten alettiin tulla kahta puomia, jotka oli linjaan verrattaessa vinossa. Tarkoituksena oli siis vaan tulla suoraan. Eka tultiin vaan ravissa, sitten tehtiin ravista puomien väliin käyntiinsiirtyminen ja lopuksi tultiin laukassa (pienillä esteillä). Otto pysyi erittäin hyvin suorana eikä ongelmia ollut. Laukassa kääntyi oikeassa kierroksessa jälkimmäisen esteen jälkeen herkästi sisäpohjetta vasten ja ennakoi käännöstä, muuten oli tosi hyvä.
Sitten tultiin pientä rataa, esteet pidettiin pieninä, n.50-70cm. Radalla tuli ympyrän kaarella kaksi pystyä, joiden väli oli lyhyt 4 askelta. Lisäksi tie oli melko kaareva, joten tarkkana täytyi olla. Lisäksi oli loivalla kiemuralla suhteutettu ja i:ssä kavaletti, jossa piti tulla tarkasti suoraan. Ympyrätehtävä onnistui yllättävän hyvin, ekalla kerralla tulin isosti sisään ja en tiennyt välin olevan niin lyhyt-> tultiin kolmella askeleella. Kaikki muut kerrat päästiin oikealla askelmäärällä. Kavaletin kohdalla lähdin itse herkästi hieman varmistelemaan laukanvaihtoa ja silloin Otto kääntyi kavaletin jälkeen liian jyrkästi. Niinpä seuraavilla kerroilla en ajatellut laukanvaihtoa ollenkaan, vaan ainoastaan suoraan ratsastusta. Välillä laukka vaihtui, välillä ei, mutta pääasia oli että päästiin tulemaan suoraan. Tämä rata tultiin muutaman kerran.
Anteeksi erittäin epäselvä piirros. Laitoin numerot ja nuolet aina sinne puolelle estettä, josta lähestyttiin. Videolta ehkä hahmotatte paremmin.
Lopuksi tultiin isompaa rataa helpommilla teillä. Esteet oli ekalla radalla ehkä n. 90cm ja toisella 100-105cm. Eka rata oli vähän säätämistä, Otto innostui kun pääsi laukkaamaan enemmän eteen ja siksipä suhteutettu meinasi käydä lyhyeksi. Toinen rata oli huomattavasti parempi, Otto kuunteli esteiden takana paremmin ja pääsin keskittymään muuhunkin kuin haluttujen askelmäärien tekemiseen. Valitettavasti videolla ei ole kuin tuo ensimmäinen (rumempi) rata, mutta laitoin sen silti tuohon, jotta hahmotatte tehtävän. Alla vielä ratapiirros:
Videoista iso kiitos Pauliinalle! :) Valitettavasti videon laatu on heikohko, vaikka videot on kuvattu järkkärillä. Maneesi pölisi niin paljon että oli lähes täysi mahdottomuus saada kelvollista videota.
Eilen eli tiistaina menin kentällä, sillä maneesissa oli tunnit. Kenttää ei ole aurattu koko talvena, joten lunta oli 30-40cm. Ne kohdat, joissa oli ratsastettu olivat hieman muhkuraisia, joten tein itselleni ympyräuran kohtaan, jossa ei oltu vielä menty ja ratsastin sitä lähes koko ajan. Näin ollen Otonkaan ei tarvinnut kahlata hangessa kuin hetki aluksi. Menin lähinnä käyntiä ja ravia, sillä pohja ei ollut kovin kehuttava. Laukkaa otin vaan pari kierrosta molempiin suuntiin. Otto toimi superhyvin koko ratsastuksen ajan. Normaalisti se on kentällä talvella erittäin innoissaan, mutta nyt se malttoi rentoutua ja oli pehmeä avuille. :) En ratsastanut kovin kauaa, maksimissaan 30min.
Tänäänkin pääsin vasta neljältä koulusta ja viideltä alkoi tunnit, joten täytyi olla nopea jos halusin maneesiin ratsastamaan. Menin ilman satulaa, ehdin ratsastella puolisen tuntia. Otin ihan vaan kaikki askellajit läpi ja tein hieman normaalia enemmän siirtymisiä, korostaen istuntaa ja vähentäen ohjien ja pohkeen käyttöä. Otto olikin oikein rento ja mukava sekä hyvin kuulolla. Yhdessä vaiheessa kaksi muuta maneesissa ollutta hevosta säikähti jotakin ja karauttivat kiitolaukkaa, toinen hieman lyhyemmän matkaa ja toinen vähän enemmän. Olin jo varautunut että Otto lähtee leikkiin mukaan, mutta ei, Otto vaan jähmettyi paikalleen ihmettelemään muiden touhua. :D
Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita, jotka ovat jaksaneet kommentoida postauksiani. Muutamaan viimeisimpään postaukseen on tullut reilusti palautetta ja se jos joku innostaa kirjoittamaan ja panostamaan blogiin.
Nyt en olekkaan pitkään aikaan kerennyt kirjoittelemaan tavallisia kuulumisia, joten täältä pesee oikein urakalla!
Keskiviikkona meillä oli Kaisan koulutunti, menin kangilla. Verkassa Ottoa ilmeisesti ärsytti pitkänä kilisevä kankiohja, joten se nosti muutaman kerran kielen kuolaimen päälle. Korjattiin se oikein ja hieman kiristettiin kankikuolainta. Tämän jälkeen kieli pysyi omalla paikallaan ja heppaa suututti kun ei saanut tahtoaan läpi. :D Verkassa Otto oli hieman epätasainen, luultavasti johtuen edelleen tyytymättömyydestä kilinää ja löysää kankiohjaa kohtaan.
Verkan jälkeen tehtiin pääty-ympyrällä temponvaihteluita kaikissa askellajeissa. Käynnissä Otto oli superhyvä, teki helposti ja vaivattomasti pyydetyt asiat. Ravissa tehtiin aluksi siirtymisiä kootumman ravin ja harjoitusravin välillä, sitten kun se sujui niin tehtiin harjoitusravin ja keskiravin välillä siirtymisiä. Ravissa kokoaminen onnistui melko hyvin, hieman saisi takajalat olla aktiivisemmat. Keskiravit sujui myöskin hyvin, Otto reagoi tosi hyvin pohkeeseen. Muutama tahtirikko tuli, muttei mitään sen kummempaa.
Lopuksi tehtiin laukassa siirtymisiä harjoituslaukan ja kootun laukan välillä. Otto oli tosi hyvä etenkin kun teki välillä nopeita kulmia/voltteja ulko-avuilla kääntäen, niissä se jotenkin ryhdistyy aivan eri tavalla kuin tavallista ympyrää tehdessä. Pari kertaa heppa meinasi jopa valahtaa kuolaimen alle, jota ei yleensä tapahdu, mutta nopealla korjauksella saatiin asiat järjestykseen.
Tunnista on tulossa video, kunhan saan materiaalit ladattua koneelleni ja koosteen väsättyä. :)
torstai-aamun lämpötila... hrrrr!
Torstaina mun oli tarkoitus hypätä, mutta kun lämpöpakkasmittari näytti -20 astetta, niin ei oikeen mitään voinut tehdä. Laitoin kuitenkin maneesiin pienen jumppatehtävän, jossa oli kavaletti-3m-kavaletti-3m-ristikko-6m-ristikko. Ristikot oli suurehkoja (keskeltä ehkä 70cm) jotta Otto joutuisi keskittymään jalkoihinsakin hieman. Tulin tehtävää pari kertaa kummastakin suunnasta. Vasemmalta tuli hyvin, oikealta muuten onnistui hyvin, mutten meinannut saada myötälaukkaa säilytettyä. Lopulta hyppäsinkin ilman jalustimia varmistaakseni, että olen itse mahdollisimman suora. Loppua kohden Otto innostui hieman enemmän, mutta toimi kuitenkin hyvin. :) Kävelin aina reilusti tehtävien välissä, jotta Otto ei olisi aivan hengästynyt, pakkanen oli kuitenkin melkoisen kirpeä.
Perjantaina pakkaset piinasivat edelleen. Pääsin jo yhdeltä koulusta, joten päätin lähteä maastoilemaan ihanan aurinkoisessa säässä. Ei menty kovin reippaasti, pääosin käyntiä ja pienet pätkät ravia & laukkaa. Otto toimi kivasti, vähän oli kotiin päin käännyttäessä menollaan kuten aina, mutta kuunteli kuitenkin hyvin.
Lauantaina Otolla oli vapaa.
Sunnuntaina menin koulu/hankitreenin. Eka siis 30 minuuttia maneesissa. Ratsastin askellajit läpi ja hevosen suoraksi ohjan ja pohkeen väliin. Aluksi Otto painoi hieman vasemmalle ohjalle, mutta hetken työstettyä heppa oli ihan superhyvän tuntunen! :) Sitten mentiin kentälle, jossa oli ehkä 30-40cm lunta. Mentiin kentällä vain 10 minuuttia, sillä Otosta huomasi lumen vastuksen olevan melko suuri. Ratsastin kuitenkin kaikki askellajit läpi, Otto liikkui oikein hienosti jalkojaan nostellen korviin saakka. :) Loppuravit kävin vielä ravailemassa maneesissa ja loppukäynnit käveltiin tiellä.
Maanantaina meillä oli Katin estevalmennus, josta kirjoitan erillisen postauksen lähipäivinä, ettei tästä tule liian pitkää. :)