Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

Koulutreenejä kotona ja satulaongelmia

En edes tiedä mistä aloittaa, kun kerrottavaa olisi niin paljon. Postauksia odottaa luonnoksissa varmaan viisi, joistain puuttuu teksti ja joistain videokooste. Pääsykokesiin on tasan kaksi viikkoa, joten se selittää kaiken ajanpuutteen. Toivon, että pääsykokeiden jälkeen ehtisin postailemaan säännöllisesti myös meidän arkisemmista kuulumisista.

Puolitoista viikkoa sitten Eve tuli kuvailemaan meidän ihan normaaleita koulutreenejä. Olin siitä erittäin iloinen, sillä talven ajalta kaikki materiaali on videota. Syksyltä mulla taitaa olla muutama maneesista otettu koulukuva meistä, mutta siinä se. Kenttä oli sateen jäljiltä paikoitellen vähän kurainen, mutta kuvien vuoksi halusin silti mennä siinä. Verkkasin ympyröillä ja uralla ottaen suht nopeasti askellajit läpi, laukassa tein vähän vastalaukkaa. Etna tuntui kovin vastustelevalta, mutta ei onneksi näyttänyt videolta ihan niin pahalta. Verkan jälkeen tulin pituushalkaisijaa tehden X:ään ja G:hen volttikahdeksikot ja jälkimmäisen volttikahdeksikon jälkeen vielä pysähdyksen pituushalkaisijan loppuun. Aluksi käynnissä, sitten ravissa, lopuksi myös laukassa. Pätkiä meno tuntui ihan kivalta, mutta mun oli itse tosi vaikea istua hiljaa ja tiiviisti, joka tietysti heijastuu heti hevoseen. Suurimman osan ajasta tamma oli kuitenkin vähän vastusteleva ja epätasainen. Lopuksi tein vielä laukassa vähän temponmuutoksia, jotka onnistui aika kivasti.









Viime viikolla lähdimme käymään Virroilla, kun sinne saapui Ratsukellarin satula-auto. Haaveilin, että jos Etnalle löytyisi joku suht halpa ja istuva estesatula, voisin sille sellaisen ostaa, koska tuo tämänhetkinen Wintecin synteettinen satula on aika eksoottinen hypätä. Samalla oli tarkoitus katsoa, että koulusatula istuu hyvin. Ensimmäisenä laitettiin koulusatula kyytiin ja hyppäsin selkään. Otin molempiin suuntiin kaikki askellajit läpi. Tuomio oli melko yllättävä: satulan painopiste on liian takana, ja se vänkää molempiin suuntiin Etnan selkärankaa vastaan. Sovittaja oli sitä mieltä, ettei tuolla satulalla kannata Etnalla ratsastaa. Suunnitelmat siis sai aika yllättävän käänteen, ja hetken jo pelkäsin, että joudun pian hommaamaan sille myös uuden koulusatulan. Onneksi estesatula istui Etnalle ihan hyvin romaanin kanssa, joten ongelmallinen oli ainoastaan koulupenkki.

Kysyin huvikseni, että jos koitettaisiin Oton vanhaa koulusatulaa Etnalle. Olin ottanut sen mukaan, koska ajattelin, että voisin antaa sen sitten vaihdossa, jos uusi estesatula löytyisi. Koulusatula iskettiin tamman selkään, ja sovittaja tuumasi, että: "tämähän istuu hyvin". Olin ihan satavarma, että penkki olis Etnalle liian leveä, mutta eipäs ollutkaan. Romaanin kanssa satula oli paras, koska se on topattu hieman liian täyteen Etnalle. Ohjeeksi saimme mennä näillä nyt jonkin aikaa ja katsoa, kuinka tamman selkä alkaa muuttua. Kuulemma selkä voi muuttua paljonkin seuraavien viikkojen aikana, koska nyt Etna saa oikeasti pyöristettyä selkäänsä ja liikuttua kroppansa läpi. Ratkaisu oli myös mun kannalta kiva, koska saan jalat tuossa Oton vanhassa satulassa paljon paremmin kiinni. Estesatulan kanssa tehdään nyt niin, että mennään tuolla ja katsotaan muuttuuko selkä kuinka. Jos vielä uusi satula halutaan, niin kesällä voidaan sitten sitä alkaa sovittelemaan. Jossain vaiheessa myös tuo Oton vanha koulusatula topataan uudelleen Etnalle sopivammaksi.

Sellasta tällä kertaa, palaillaan toivottavasti mahdollisimman pian uusien kuulumisten kera!

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogi ja hienoja kuvia. Liityinkin sulle lukijaksi. Käyhän lukemassa minunkin blogiani, http://olipakerranhevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ja tervetuloa! Mä käyn kurkkaamassa. :)

      Poista