Taaksejääneitä ongelmia

Olen siis käsitellyt jo kahdessa aiemmassa postauksessa hevoseni tapoja, niin hyviä (Klick!) kuin huonojakin (Klick!). Reiluun kolmeen ja puoleen vuoteen on mahtunut myös ongelmia ja haitallisia tapoja, jotka olen saanut kitkettyä Otolta pois. Osa näistä on pienempiä, osa isompia, mutta jokaisen eteen on tehty töitä, hieman eri mittakaavassa kylläkin. Jotkut näistä on teille varmasti ennestään tiedossa ja toiset taas uutta tietoa, mutta toivottavasti aihe silti kiinnostaa teitä.

Kaikkein suurimman päänvaivan meillä on tuottanut lastaaminen. Nähtiin kun Otto lastattiin klinikalla ja edellisen tallin pihassa, jolloin muutaman yrityksen jälkeen Otto käveli nätisti koppiin. Meille tulon jälkeen meni reilu puolivuotta ettei Ottoa kuljetettu tai lastattu ollenkaan. Kun ensimmäiset ulkopuoliset kisat oltiin lyöty lukkoon, päätettiin testata tallin pihassa että saan Oton varmasti koppiin. Yksi ihminen kävelemään taakse ja antamaan hieman painetta sai Oton kävelemään koppiin ilman sen suurempaa ongelmaa.

Kun kisapäivä koitti Otto käveli nätisti jälleen suoraan koppiin. Meillä oli ollut väliseinä vinossa lastauksen ajan, koska Otto on niin leveä, että juuri ja juuri mahtuu seinien väliin, joten on helpompaa lastata leveämpään välikköön. Otto käveli koppiin ja jäi hieman liian keskelle, siten, ettei iskä saanut väliseinää suoraksi. Samassa kun iskä käski Ottoa siirtymään hieman lähemmäs seinää (työntämällä kevyesti takapuolesta) Otolle iski joku paniikki ja se lähti kuin salamana kopista pakittaen ulos. Iskä kerkes pois alta, minä olin ollut etupuomin toisella puolella pitelemässä narusta joten lensin täysillä etupuomia päin Oton riuhtastessa itsensä ulos.

Sain Oton pienen matkan päästä tarhoilta kiinni, jonne se oli juossut. Mua sattui tosi paljon kylkeen seuraavat pari viikkoa, koskaan sitä ei tutkittu, mutta luultavasti multa murtui kylkiluu kun lensin puomia päin. Yritettiin lastata Ottoa uudelleen, mutta ei saatu sitä enää koppiin ja väkisin en halunnut sitä sinne yrittää sulloa. Seuraavat 8 päivää pidettiin joka ilta lastausharjoitukset, aluksi ajettiin koppi tallin päätyyn ison veto-oven kohdalle ja jokaisesta askeleesta jonka Otto otti sillalla kopin suuntaan sateli kehuja. Alkuun Otto oli tosi epäluuloinen koppia kohtaan, mutta hiljalleen epäluulo väheni. Lopulta saatiin se koppiin asti ja monta iltaa toistettiin pelkkää koppiin menoa uudelleen ja uudelleen.

Ensimmäistä kertaa lähdettiin reissuun siten, että oltiin muutamia kertoja lastattu avoimella pihalla ihan hyvällä menestyksellä, mutta silti mietin saanko Ottoa vieraassa paikassa koppiin. Kisapaikka jonne mentiin oli kuitenkin tuttuja ihmisiä täynnä, joten tiesin saavani apua, mikäli tarve vaatisi. Niinhän siinä kävi, että Otto ei siellä kävellyt koppiin, mutta meidän kengittäjä osui paikalle ja tuli apuun. Hän haki liinan, jota olin aiemmin harjoituksissa aina välttänyt, joten hieman epäileväisenä odotin mitä hän tekee. Liina vedettiin Oton takaa ja koppiin kiinni siten, että aina kun Otto astui eteenpäin, liina kiristyi samantien ettei taakse ollut mahdollista päästä. Kengittäjän sanoin emme pakottaneet hevosta astumaan eteenpäin, mutta annoimme vain yhden mahdollisen suunnan liikkua. Puristava liina takapuolessa hieman rohkaisi Ottoa ja niin Otto saatiin koppiin. Kyllä, jonkin verran tarvittiin voimaa kun Otto yritti välillä peruuttaa liinaa päin, mutta liina ei kuitenkaan satuttanut hevosta, kuten esimerkiksi raipan käyttö.

Kesä <3

Tuon jälkeen laitoimme aina liinan ja iskä kulki se kädessä Oton takana, mutta liina ei edes ehtinyt osua Ottoon kun se jo käveli koppiin. Lopulta jätimme liinan pois ja iskä vain käveli perässä, nykyään edes sitä ei tarvita, Otto kävelee kuin automaatti koppiin (koputtaa puuta). Jälkikäteen ajateltuna olin ehkä liiankin varovainen aluksi, enkä asettanut selkeitä rajoja, mutta toisaalta rauhallinen totuttelu kotona antoi vakaan pohjan eikä liinalla lastaus kisapaikalla säikyttänyt Ottoa. Uskon, että lopputulos ei olisi ollut näin hyvä mikäli heti olisimme antaneet vain yhden vaihtoehdon. Aluksi sai liikkua eteen ja taakse, mutta vain eteenpäin menemisestä sai kehuja. Näin saimme Oton rennoksi kopin läheisyydessä, eikä koppiin meno tai sillalla kävely ollut mikään suuri show. Lopulta sallittiin vain yksi kulkusuunta, jonka Otto luottavaisena hyväksyi.

Meidän klipperiongelmat te tiedättekin aika hyvin. Ensimmäisellä kerralla kun yritimme klipata Ottoa se yritti purra ja potkaista kun klipperin kanssa meni lähellekkin. Otto, joka ei ikinä edes ole luiminut ihmiselle! Yritin muutamia kertoja totuttaa sitä, mutta projekti kaatui lopulta toivottomuuteen. Edes suun kautta annettava rauhoitus ei riittänyt, ja siksipä eläinlääkäri kävikin aina rauhoittamassa sen piikillä. Syksyllä 2013 ostin oman klipperin ja päätin totuttaa Oton siihen. Alkuun klipperi oli päällä karsinan edessä hoitaessani Ottoa, sitten otin sen käteen ja toisesta kädestä tarjosin herkkuja. Aluksi Otto ei tullut lähellekkään, mutta hiljalleen se uskalsi ottaa herkut toisesta kädestä. Askel askeleelta pääsin lähemmäs klipperin kanssa ja lopulta sain myös koskettua sillä kylkeen. Otto oli melko jännittynyt koko ajan, eikä antanut pitää konetta kauaa kyljessä, vaan alkoi uhkailemaan ja viuhtomaan hännällään.

Jatkoin totutusta ja lopulta onnistuin. Kun lopulta pääsin kunnolla koskettamaan klipperillä, Otto rentoutui melko nopeasti ja oppi luottamaan ettei kone tee pahaa. Sain klipattua ihan korvanjuurestakin. Nyt olen klipannut Oton kahdesti ilman rauhoitusta, eikä toisella kerralla ollut enää minkäänlaisia ongelmia.

Siinä oli kaksi meidän suurinta "käytösongelmaa". Lisäksi Otto on ennen pelännyt suihkepulloja hyvin paljon, mutta ajan myötä on tottunut niihin. Edelleen se välillä nostaa päätään kun suihkutan sen harjaan, mutta ei yritä karata paikalta eikä jännity tilanteesta. Oton tullessa mulle en myöskään päässyt sen selkään korokkeelta. Alkuun pelkkä korokkeen (tavallinen kaksiportainen jakkara) viereen kävely oli taistelua, saati sitten että siitä olisi voinut kivuta kyytiin. Jos sain Oton jakkaran vierelle, siinä vaiheessa kun nousin jakkaralle se siirtyi pari metriä kauemmas. En tiedä tekikö se sitä kiusallaan, luultavasti, mutta meni kauan ennen kuin sain sen pysymään paikoillaan jakkaran vieressä. Nykyään tässäkään ei ole enää ongelmaa, Otto seisoo juuri siinä mihin sen pysäytän.

Tästä tuli huomattavasti pidempi kuin oli tarkoitus, mutta innostuin selittämään tarkemmin kuin oli aikomus. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka.

Millaisia ongelmia sinulla on ollut hevosesi kanssa ja miten ne ovat ratkenneet?