Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Viime päivien treenailut

Tällä viikolla ollaan treenailtu hyvin monipuolisesti Oton kanssa. Maanantaina juoksutin kunnolla ensimmäistä kertaa saikkuilun jälkeen, joka sujui tauosta huolimatta tosi hyvin.

Tiistaina mentiin kangilla koulua, vasta toista kertaa oli kanget suussa tälle vuodelle. Tehtiin laukkaa ihan tavallisesti ympyrällä hieman välillä kooten ja siirtäen painoa enemmän takaosalle. Aika paljon sai Otto paiskia töitä, koska takaosa on vielä melko voimaton, mutta hyvin onnistui silti. Ravissa tehtiin kolmikaarista, jossa aina joka toinen kaari pientä ravia ja joka toinen isoa. Alkuun tehtävä ei meinannut onnistua millään, hidastaessa Otto yritti juosta alta pois ja isossa ravissa askel muuttui lyhyeksi ja kipittäväksi. Hetken yritys kuitenkin palkittiin ja lopulta sujui jo melko mallikkaasti.



Lopuksi halusin testata vielä mennä koko maneesia ympäri isommassa ravissa, ja tehtiin me parit keskiravilävistäjätkin. Ja jestas, mikä ravivaihde sieltä löytyi! Kyllä purkautui koko talven keskiravivarastot, edellinen tehtävä auttoi pysymään rytmissä ja mun ei tarvinnut kuin hellittää vatsalihaksilla ja myötäillä liikettä ja Otto ojenteli niiiin hienosti etusiaan, että! Oli kyllä ihan mielettömän hyvä fiilis ratsastaa. Syksyllä ja loppukesällä jalka jo luultavasti vaivasi, sillä keskiravit oli usein takaa voimattomia jolloin askel ei venynyt tarpeeksi ja tahti vaan kiihtyi. Nyt ei ollut kyllä siitä tietoakaan.



Keskiviikkona mentiin puomeja. Pituushalkaisijalla oli kolme puomia viiden metrin välein. Aluksi tulin niitä ravissa, Otto pysyi hyvin suorana ja ravasi tarmokkaasti. Oli ensimmäinen kerta sairastelun jälkeen kun tultiin myös laukassa useampaa puomia peräkkäin. Odotin villiä menoa, mutta Otto olikin yllättävän rauhallisesti. Toistojen myötä kääntäminen pituushalkaisijalle oli välillä hieman ongelmallista, koska innostuksissaan Otto olisi vaan halunnut kurvata sinne täysillä, mutta mikäli Otto ennakoi tein voltin kulmaan, ratsastin hyvin sisäpohkeen ympärille ja käänsin uudelleen pituushalkaisijalle. Kun sisäpohje oli läpi, ei käännöksetkään tuottaneet ongelmia. Loppuun ravissa oli hieman tekemistä, että sain innosta soikean hevosen rentoutumaan, mutta lopulta Otto kuunteli hyvin.




Torstaina Otolla oli vapaa ja tänään suuntasin heti aamulla seitsämältä tallille. Mentiin maneesiin tuuppailemaan, verkassa tein loivia väistöjä sekä myötä- että vasta-asetuksia. Otto oli käynnissä ja ravissa tosi hyvä, laukassa se oli vähän liikaa menollaan ja otti kimmoketta pienestäkin rasahduksesta tai mun ylimääräisestä liikkeestä selässä. Verkan jälkeen tehtiin toisella pitkällä sivulla pohkeenväistöä uraa pitkin ja puolessa välissä sivua käänsin asetuksen siten, että liike vaihtui suluksi. Päätyyn ympyrä ja toisen pitkän sivun alusta tehtiin sulkuväistöä pituushalkaisijaa kohti. Aloitin käynnissä, muutamien toistojen jälkeen tehtiin ravissa. Oikeassa kierroksessa sivuttaisliike oli melko minimaalista sulkuväistöissä ja suluissa Otto juoksi hieman alta ja itse olin liikaa kiinni sisäohjassa. Tein aika kauan oikealle, jonka jälkeen päätin testata sujuisiko vasemmalle paremmin. Vasen oli tuhannesti helpompi suunta, ei varmaan olla koskaan tehty niin hyviä sulkuja, etenkään ravissa. Loppuun testasin vielä tehdä uudelleen oikeaan kierrokseen. ja sekin sujui jo huomattavasti helpommin kuin aiemmin.

Nyt olen hieman flunssassa, joten täytyy toivoa, etten tule pahemmin kipeäksi. Tarkoitus olisi ratsastaa viikonloppuna molempina päivinä, mutta pitää nyt katsoa miten tästä paranen. Maastoilu on jäänyt harmittavan vähälle, sillä meillä on lunta vain ojissa ja tiet on joko kivikovia tai peilijäällä, joten Oton kanssa en ole sinne viitsinyt lähteä ollenkaan. Jospa se kevät sieltä pian tulisi ja sulattaisi maan, tai sitten talvi ja toisi hieman lunta pehmikkeeksi.. Luultavasti kuitenkin viikonloppuna on tiedossa toisena päivänä koulua ja toisena puomeja tai ilman satulaa ratsastelua. Hyvät viikonloput kaikille!

Postauksen kuvat on otettu maanantaina, mutta en viitsinyt laittaa kaikkia yhteen postaukseen.

4 kommenttia:

  1. Hei, hauskaa, että löysin blogisi, kävin koeratsastamassa Oton joulukuussa 2009, jolloin se ei ollut vielä julkisessa myynnissä. Oli kyllä tosin mukavanluonteinen kaveri ja komea kuin karkki. :) Kiva lukea täältä, että mukava hevonen on löytänyt hyvän kodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas hauska sattuma! :) Millaiseen käyttöön sitä silloin myytiin? Löysin nimittäin joskus omistajan laittaman myynti-ilmoituksen Otosta, ja siinä kerrottiin asiat hieman eri tavalla kuin myyntitallin ilmoituksessa. :'D

      Poista
  2. Satuin tuttuni kautta kuulemaan tästä hevosesta, jota omistaja oli jostain syystä vähän oppinut pelkäämään. Koulu-/harrasteratsuna se kai enemmän oli ollut, ei siis paljon hypätty tällä omistajalla. Hintapyynti määrittyi vain niin ihmeellisesti (sen mukaan paljonko omistajalla oli hevoseen mennyt rahaa: rokotukset jne.), että pomppas vähän turhan korkealle. Eikä Otto silloin muistaakseni omistajan mukaan ollut Suomen rekisterissä niin se vähän epäilytti. Otossa ei ollut mitään vikaa. :) Millaisena omistaja Ottoa myi ja miten erosi myyntitallin ilmoituksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei se ollut Suomen rekisterissä silloinkaan kun me se ostettiin. Omistajan ilmoituksessa oli että tarvitsee kokeneen ratsastajan, on esteillä vauhdikas ja muutenkin sai sellasen vaikutelman että hankalempi tapaus, Myyntitallin ilmoituksessa (jonka perusteella mä menin Ottoa katsomaan) kehuttiin sen hyppytaitoja ja kaupiteltiin opetusmestarina vaikka junnulle.. :D Vähän siis huvitti kun myöhemmin löysin tuon alkuperäisen ilmoituksen, vähän oli myyntitallin porukat osannut muotoilla asiat eri tavalla. :D Oikeesti Otto oli jotain noiden kahden ilmoituksen väliltä, sillä oli taidot aika ruosteessa ja alkuaikoina vauhtia piisas, mutta se on aina ollut erittäin yritteliäs ja ei ole ottanut nokkiinsa mun mokista. Muutenkin on tullut kaikkea ristiriitoja, esimerkiksi puhelimessa edellinen omistaja sanoi, että Otolle ei voi syöttää kauraa kun kuumuu siitä niin paljon. Myyntitallilla kysyttiin ennen meille lähtöä, että mitä se on syönyt, ja vastaus oli kauraa ja kivennäistä. :D Ja niin Otto söikin varmaan ekan vuoden ainoastaan kauraa, eikä se siitä kyllä normaalilla liikutuksella mitenkään kuumaksi tullut.

      Poista