Vihdoin ravia!

Kuten otsikostakin pystyy jo päätellä, tänään oli neljä pitkää viikkoa kulunut kävellessä ja vihdoin sain ottaa ravia. En tietenkään paljoa, mutta hieman. Käveltiin Oton kanssa alkuun aika pitkään ja pyörin vaan ympyröillä ilman sen suurempaa tehtävää. Ravattiin suoralla uralla, neljä pitkää sivua molempiin suuntiin. Aluksi Otto oli hieman jäykkä, otti edelleen oikealla takasella lyhyempää askelta. Viimeiset ravipätkät oli jo vetreämpiä, mutta liike ei kuitenkaan ihan puhdasta ollut. En tiedä johtuuko se jäykkyydestä, kivusta vai "kipumuistista" (Otto on tottunut jalan olevan kipeä ja automaattisesti varoo sitä). Nyt ajattelin muutaman päivän ajan katsoa ja ravailla saman verran kuin tänään, eli noin minuutin (kuten ohjeistettiin), ja mikäli Otto edelleen on jäykkä tai epäpuhdas niin soittelen lääkärille, että kuinka jatketaan. Pauliina oli videoimassa meitä, joten varmaan seuraavaan postaukseen saatte pienen videon tämän päivän menosta. Ravailujen jälkeen tehtiin hetki väistöjä sekä avotaivutuksia, joissa Otto toimi ihan kivasti.

En ole tainnutkaan teille mainita Oton klipperiin totuttamis-projektista. Syksyllähän minulla oli tarkoitus, ettei Ottoa tarvisi ollenkaan rauhoittaa, vaan totuttaisin sen klipperiin niin, että voisin klipata ilman piikkiä. Salon alueiden väliset mestaruudet kuitenkin tulivat hieman yllättäen ja niitä ennen piti karvakasa saada siistittyä, joten suosiolla pyysin eläinlääkärin rauhoittamaan Oton, jotta saatiin klippaus hoidettua.

Klippaus tapahtui siis joskus lokakuun alussa, joten nyt Oton karva on ollut jo varsin pörröinen. Viimeiseen kuukauteen karvasta ei kuitenkaan ole ollut haittaa. Nyt klippaus kuitenkin tuli ajankohtaiseksi monestakin syystä: a) liikutus muuttuu raskaammaksi hiljalleen b) Otto on alkanut hikoilla jo tunnin käyntilenkeilläkin hieman c) klipperi ei pian olisi mennyt turkista läpi. Näiden kolmen syyn saattelemana siis kaivoin klipperin kaapista ja marssin Oton luokse. käynnistäessä klipperin Otto ryntäsi pöristen karsinan takanurkkaan. Yllättävän nopeasti kuitenkin pääsin kosketusetäisyydelle ja sain hevosen hieman rentoutumaan, aiemmin siinä vaiheessa olisi luultavasti tullut kenkää (Ottohan ei ole ikinä potkaissut minua, mutta klippauksen se on aina kokenut "uhkaavaksi" ja alkanut puolustaa itseään). Viitisen minuuttia totutin ja palkitsin aina paineen poistamisella, kun sain toivottua käytöstä ja lopulta pääsin leikkaamaan karvaa. Eilen siis aloitin tämän "projektin", kyljestä ja mahasta Otto antoi erittäin hyvin klipata, mutta lavasta eteenpäin yrittäessä aina hermostui. Päätin klipata vain kyljen ja jatkaa seuraavana päivänä.

Tänään urakka jatkui. Aluksi oli jännittyneisyyttä ilmassa, mutta hyvin homma lähti sujumaan. Sain jopa kaulan klipattua ongelmitta ihan niskaan saakka! Kaulasta ottaessa Otto oli hieman hermostuneempi, mutta antoi klipata, muualta klipattaessa se oli jo ihan rentona. En kerinnyt kuitenkaan ihan kokonaan klipata, huomiselle jäi vielä toiselta puolelta osa kyljestä ja peppu, muuten on kana jälleen kynittynä! :)

Oli kyllä ihan huippua kun pystyin klippaamaan ilman rauhotusta, sen on aina niin hankalaa kun kiireellä pitää klipata että koni ei kerkiä herätä. Otosta tuli erittäin vaalean harmaa, paljon vaaleampi kuin ennen. Alkuun se näytti ihan hirveen väriseltä, mutta silmä tottui ja lopulta se oli ihan kivan värinen jo :D Yritän joku päivä saada teillekkin kuvaa kaljusta Otto-parasta.

Toivottavasti jaksoitte lukea tuon pitkän selostuksen asiasta, kovin montaa teistä se ei ehkä kiinnostanut, mutta mulle se oli melko iso juttu, koska pari vuotta ollaan tuon asian kanssa väännetty ja vihdoin se onnistui. Olkaa siis ihmiset iloisia, mikäli teillä on hevonen, jolle klippaus on nautinto! Tekstistä ei myöskään ehkä tule ilmi, kuinka hankalaa tuohon pisteeseen pääseminen on ollut, mutta jos kaiken olisin selittänyt niin yksikään ei olisi jaksanut sitä lukea, joten tuo riittäkööt.

Postauksen kuvat ovat ensimmäistä lukuun ottamatta viime kesältä ja (c) Pauliina. :)