Onnellinen vai onneton?

Olen ihminen, joka miettii hyvin paljon onnellisuutta ja omaa elämäänsä. Viime aikoina olen ahdistunut monesti näitä asioita pohtiessani, koska en ole osannut päättää, olenko tällä hetkellä onnellinen vai en. Normaalisti kyllä tiedän kumpaa olen, ja useimmiten se on onnellinen. Yhtenä aurinkoisena päivänä kun lähdin maastoilemaan, tuntui, että elämä hymyilee. Ei sillä niin väliä, vaikka joudun vaan kävelemään, mulla on ihana ja fiksu hevonen alla ja muutenkin asiat hyvin. Seuraavassa hetkessä Otto muuttui ensimmäistä kertaa "saikun" aikana yli-energiseksi pelleksi, joka steppaili ja pörisi ihan kaikelle, eikä millään meinannut rentoutua. Silloin minulle tuli sellainen olo, että hitto vie kun voisi vaan karauttaa laukalla niin kauan että pieninkin pöllö-energia olisi karisteltu kannoilta. Sitä en kuitenkaan tehnyt, vaan yritin rauhoittaa tilanteen ja käveltiin tasaiseen tahtiin rennosti loppulenkki.

vuoden 2012 tonttuiluja

Tuon jälkeen olen nähnyt hurjasti unia, jotka liittyvät hevosiin. Usein olen ollut joko koulukilpailuissa tai estevalmennuksessa, ja kesken kaiken muistanut, ettei Otto olekkaan kunnossa. Unet ovat aina loppuneet siihen, että tajuan pilanneeni Oton, kun en ole muistanut kuntouttaa sitä. Tiedän kyllä (tai ainakin yritän tiedostaa), ettei Oton vamma ole minun vikani, mutta silti ajatukset kiertää kehää. Olisinko voinut tehdä jotakin toisin, mitä jos... Onnekseni olen nyt päässyt ratsastamaan ratsastuskoulun hevosilla paljon, hyppäämäänkin. Muuten olisin varmaan tullut hulluksi.

Pienen piristysruiskeen sain siitä, kun pääsin ravailemaan hieman Otolla, ja kuntoutus lähtee konkreettisesti etenemään, kun liikuntaa saa alkaa lisäämään. Silti miettiessäni, että kahteen kuukauteen en saa treenata Otolla kunnolla, tuntuu masentavalta. Aluksi yritin olla positiivinen ja minusta varmaan saikin vaikutelman, että ei tässä mitään. Hiljalleen kuitenkin todellisuus ryömii esiin. Ennen minusta ei ikinä tuntunut, etten jaksaisi lähteä tallille, sillä ratsastus piristi aina. Nyt kun ei voi suunnitella treenejä ja talleilun kohokohta on hevosen harjaaminen, voitte varmasti kuvitella, että pimeinä sadeiltoina ei aina true heppatyttökään innostu tallille lähdöstä. Tietysti Oton kanssa on aina kiva touhuta, mutta olen kuitenkin suurimman positiivisen energian aina saanut hyvin sujuneesta treenistä.

Edellä mainittujen asioiden vuoksi tulee välillä hieman onneton olo. Muut treenaavat ja hyppäävät hevosillaan ja minä kävelen, kävelen ja kävelen. Tietysti läheiset ihmiset ja ystävät auttavat jaksamaan, mutta toivon todella, että helmikuuhun asti kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan ja sitten pääsemme treeniin mukaan.

Tämä oli hyvin erilainen postaus kuin yleensä, mutta oli pakko päästä hieman purkamaan ajatuksia. Jaksoitteko lukea tälläisen pääntyhjennyksen?