Nyt olisi sitten esteilläkin kisakausi korkattu virallisesti käyntiin saikun jälkeen! Oltiin tänään Alavudella hyppäämässä alue-estekisoissa. Menin seuraluokan 80cm, jossa arvosteluna oli A.2.0 sekä alueluokan 90cm ihanneaika-arvostelulla.
80cm rataantutustumisessa pohdin kauan, käännänkö muutamasta kohtaa lyhyemmän tien kun siihen oli hyvä mahdollisuus. Verkassa Otto oli ihan hyvä, paikat osui hyvin, mutta sileällä Otto oli hieman pohkeen takana. Ennen vuoroani päätin kääntä lyhyemmät tiet, joka oli hyvä ratkaisu. Otto oli radalla hyvin kuulolla ja tasainen, jolloin saatiin myös pienemmistä kaarteista tehtyä tasaiset ja sujuvat. Luokassa oli joku reilu 50 lähtijää ja sijoituimme lopulta toisiksi muistaakseni yli kolmen sekunnin erolla kolmantena olleeseen ratsukkoon.
 |
| Videolaatu :s |
Luokkien välissä Otto sai levähtää kopissa, sillä Powercup-karsintaluokka oli mun luokkien välissä. 90cm verkassa Otto oli sileällä hieman parempi kuin edellisessä verkassa, mutta esteillä vähän villi etenkin ovelle päin hypätessä. En ottanut kuin muutaman verkkahypyn ja sitten suuntasin radalle. Radalla laukkasin hieman paremmin eteen, mutta muutaman kerran esteen takana Otto oli hieman epätasainen. Neljän askeleen suhteutetulle toin ensimmäiselle pohjaan, enkä ollut hereillä, joten otettiin sinne yksi askel liikaa. Otto onneksi oli hereillä ja keräili näppärästi jalkansa hieman lähempääkin. Kaikenkaikkiaan rata oli mielestäni kuitenkin sujuva harjoittelumäärään nähden. Ihanneaika oli 56 sekuntia ja meidän ajaksi tuli 55,8. Kukaan ei päässyt tuon lähemmäksi ihanneaikaa, joten voitettiin luokka. :)
Kyllä olikin taas ihana päästä kisailemaan, mutta silti palo suuremmille radoille olisi kova, tuntui nuo 35cm pienemmät esteet ja seuratason tehtävät melko helpoilta.. Mutta täytyy olla iloinen siitä että ylipäänsä pystytään hyppäämään kisoissa. :)
Huomenna (maanantaina) ollaan menossa lähitallille kouluvalmennukseen ja sieltä saan luultavasti materiaalia myös tänne. Kisoistakin on kuvia, mutta en ehtinyt niitä tähän hätään ostamaan, joten näette niitä sitten myöhemmin.