Sivut

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Maastoesteiltä kypäräkameravideo

Pitkästä aikaa kuulumisten merkeissä! Jälleen on luvassa erittäin kuvapainotteinen postaus, toivottavasti ei haittaa. Otolle kuuluu hyvää, jalka on edelleen ollut normaali ja ollaan hyvin päästy treenailemaan. Tällä viikolla ruuvattiin Otolle nurmihokit jalkaan ja hypeltiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä tallimme ympäristössä olevia maastoesteitä. Lainasin veljeltäni kypäräkameraa, joten hieman erilaista materiaalia on luvassa, toivottavasti pidätte! 

Verkkailin ensiksi kentällä askellajit läpi ja sitten suunnattiin maastoradalle. Hypättiin oikeastaan kaikki esteet, joita oli mahdollista hypätä, suurimmat oli siis tuttarin esteitä. Aluksi tulin aina yhdestä kolmeen estettä kerrallaan ja lopuksi vielä kiersin koko radan putkeen. Otto oli melko villi alkuun, eikä pidätteet aina mennyt ihan perille saakka. Aina kuitenkin jossain vaiheessa jarrut löytyi, mutta melko ruosteiset ne kyllä oli! Otto kuitenkin hyppäsi kaikki rohkeasti ja hyvin kuten aina, joten sallittakoon pieni yli-innokkuus.



Ratsastuskuvista suurkiitos Pauliinalle!








Mitäs veikkaatte, oliko meillä kivaa? :'D








Hauta







Loppuun saatte vielä muutamia yo-kuvia, joissa osassa toki on myös Otto päässyt mukaan. Haikeaa ajatella, että lukio on nyt kokonaan ohi, mutta toisaalta on myös ihanaa kääntää aivan uusi sivu elämässä. Mitään hajua ei ensi syksystä vielä ole, mutta aika näyttää mistä itseni löydän! Nyt yritän nauttia kesästä parhaani mukaan hevosten, läheisten ihmisten ja kahden kesätyön parissa.

 Mitäs pidätte kuvista?

1.

2.


3.

4.

5.

6.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Laidunkausi korkattu

Otto pääsi tänään laitumelle! Nyt ensimmäisellä kerralla herra sai olla yksikseen, mutta jossain vaiheessa se pääsee jälleen vanhojen kavereiden kanssa samaan laitumeen. Otto oli aika tylsä, ilmeisesti heinä vaan oli niin herkkua ettei paljoo juokseminen kiinnostanut.. :D Räpsin taas muutamia kuvia, mitäs pidätte? 

























sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Estetreenit 25.5

Hellurei ja huh hellettä! Lämpöä on viimeisen viikon aikana riittänyt vaikka muille jakaa. Pääsykokeet lähestyy uhkaavasti ja aika onkin mennyt pitkälti aurinkoa ottaen nenä kirjassa kiinni. Pauliina on autellut mua liikuttamalla Ottoa kerran viikossa ja muuten ollaankin aika paljon maastoiltu, kun kouluratsastuksen saralla oli vähän motivaatiopulaa. Otto oli muutaman viikon aika hankala ratsastaa sileällä, ei liikkunut kovin tahdikkaasti, oli pohkeen takana ja painoi ohjalle. Keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa Kaisan tunnille, jolloin motivaatio löytyi jälleen myös kouluratsastukseen! Tehtiin lävistäjäkahdeksikolla keskiaskellajeja, etenkin ravissa ja laukassa saatiin mahtavia pätkiä ja Otto oli jälleen kevyt oma itsensä.

2011



Vähän olen myös suunnitellut kisakalenteria ja kaudesta onkin tulossa huomattavasti monipuolisempi kuin edellisistä kausista mikäli suunnitelmat toteutuu. Kisakalenteriin nimittäin kertyi melkoisesti estekisojen lisäksi koulu- ja kenttäkisoja!

Tänään hypeltiin Oton kanssa kotosalla, harmittavasti sateen vuoksi maastoesteiden sijaan jouduttiin hyppäämään maneesissa rataesteitä. Tein ympyrälle tehtävän, jossa oli neljä estettä ja lävistäjälle laitoin okserin. Ympyrällä olevien esteiden väliin otin pienillä esteillä lyhyet viisi askelta, esteiden hieman noustessa väli oli neljällä askeleella juuri sopiva. Otto toimi oikein hyvin koko treenien ajan, oli tasainen ja ympyrälläkään ei tullut kumpaankaan suuntaan sisäpohjetta päin. Esteet oli lopuksi n.80cm korkeudeltaan. Hyppyjen jälkeen loppuverkkailtiin ja käytiin joessa kylmäämässä jalat.

Videosta kiitos Pauliinalle, säätäkää mutterista laatua paremmaksi. :)