Mörkömökki ja ensimmäinen metri

Lauantaina käytiin tosiaan Maaningalla seurakisoissa hyppäämässä 90cm ja 100cm. Lähtö sujui suunnitelmien mukaan ja matka meni hyvin. Perillä meidän piti olla aika paljon etuajassa, mutta oltiinkin juuri sopivasti, kun kisat oli aikataulusta edellä. Ilmoittauduin, laitettiin Etna kuntoon ja lähdin kävelyttämään sitä. Pian pääsinkin jo tutustumaan rataan ja Etna jäi Sohvin kanssa kävelemään alkukäyntejä. 90cm rata vaikutti aika kivalta, suhteutettuja oli paljon, mutta välit oli ihan normaaleja meille. Verkat oli verkkaryhmissä kisakentällä ja 90cm verkka olikin aika katastrofi meidän osalta. Kentän laidalla oli joku estevarasto tms, johon oli tehty "tuomaritorni" ja sieltä soi melko isolla musiikki. Ei meinattu päästä siitä kunnolla ohi alkuun ollenkaan, poikitettiin aina monen metrin turvaetäisyydeltä ohi. Lopulta pääsin laukassa menemään siitä ohi, mutta aina katoksen kohdalla piti tehdä joku sivuliike.

90cm radalle lähtiessä ei ollut kauheasti odotuksia verkan perusteella. Ja eipä se rata kummonen ollutkaan. Etna oli ihan superjännittynyt koko alkuradan, joka tulee esiin hitautena joka asiassa. Se ei reagoinut pohkeeseen ja hypyt oli kuin hidastettuja. Luulin jo, että tamma kieltää ekalle esteelle, kun katos häämötti sen takana. Koko rata oli aikamoinen tahtojen taistelu, aina katosta kohti mennessä Etna jarrutti ihan älyttömästi, mm. 2 askeleen sarja tultiin nätisti kolmella askeleella.. 6. esteen jälkeen (harmaa pysty) meno alkoi onneksi edes vähän sujua ja Etna hieman rentoutui, en varmaan olisi jaksanut punkea tammaa viimeiselle esteelle saakka jos se olisi ollut yhtä vastahakoinen kuin alkuradasta. Ihmeen kaupalla saatiin kuitenkin puhdas suoritus, joka riitti toiseen sijaan.

Palkintojenjako ja kammokatos

Palkintojenjaon jälkeen menin pikaisesti opettelemaan ja kävelemään 100cm radan, joka oli aika saman tyylinen kuin edeltäjänsä. Esteet näytti onneksi ihanan pieniltä, vaikka tapissa olivatkin, joten korkeuden suhteen ei tarvinnut panikoida. 100cm verkka oli vähän parempi kuin 90cm, Etna oli paremmin menossa mukana eikä kytännyt katosta ihan niin paljoa. Vasemmasta kierroksesta verkkaeste oli sininen okseri, eli radan ensimmäinen este. Mun oli jo verkassa tosi hankala ratsastaa siihen hyvää ponnistuspaikkaa, vaikka kuinka koitin muuttaa kaarretta ja säädellä laukkaa.

Rata alkoikin aika kamalasti, sillä en nähnyt paikkaa kunnolla ykköselle, koitin ratsastaa eteen mutta laukka ei venynyt kuten suunnittelin, tuloksena miniaskel esteen edessä. Tyhmä kuski! Pienen sisääntulon takia suhteutettu ykköseltä kakkoselle jäi pitkäksi ja jouduin lisäämään sinne yhden askeleen. Päädyssä koitin saada laukkaa rullaamaan, ja sainkin onneksi ratsastettua sarjavälissä tarpeeksi eteen, eikä ylimääräistä askelta tullut. Neloselta vitoselle oli suora linja, joka oli 90cm radalla sujuva 5 askelta. Nyt laukka kuitenkin rullasi paremmin, joten viisi jäi ehkä ihan vähän lyhyeksi ja Etna otti okserista puomin mukaan. Loppurata oli taas sujuvampi, kun tamma hieman rentoutui ja antoi mun tehdä päätökset. Etnan elämän ensimmäisestä metristä tuloksena siis 4vp.



90cm radan jälkeen mielessä kävi, että onko mitään järkeä lähteä koittamaan 100cm luokkaan onneaan, jos Etna on edelleen yhtä pohkeen takana. Onneksi kuitenkin päätin startata tuon metrin, sillä Etna (ainakin tuntui, toivottavasti myös näyttää) oli siinä jo paljon paremmin avuilla ja menossa mukana. Teki varmasti jatkoa ajatellen ihan hyvää joutua pienestä jännityksestä huolimatta hommiin, eipä sitä rentoutta radalle tule ilman treeniä. Metrissä kuitenkin suurin osa virheistä oli jo ratsastajan piikkiin laitettavia, joten tyytyväinen saa tammaan olla, että niistä tilanteista pelasteli mua. Korkeus ei siis ollut ongelma, joten ratarutiinia vaan, niin eiköhän siitä hyvä tule. :)