Sivut

torstai 5. helmikuuta 2015

Kisasuunnitelmat kaudelle 2015

Pietarsaari 2013

Kisakauden tavoitteena meillä on hakea paljon hyviä kokemuksia radoilta ja päästä kisaamaan säännöllisesti. Kovin hankalaa on asettaa mitään selkeitä tavoitteita, sillä en tiedä yhtään, kuinka Etna esimerkiksi estekisoissa reagoi. Treenien perusteella tietenkin voi joitain tavoitteita asettaa, mutta aina täytyy pitää mielessä, että kisoissa tilanne on hyvin erilainen kuin kotona hypätessä. Nyt keväällä olisi tarkoituksena hankkia kvaalit 2-tasolle esteillä. Myös koulua on tarkoituksena startata, keväällä 1-tasolla ja kesän tullen mahdollisesti 2-tasolla. Tällä hetkellä alustavassa kisakalenterissa on hieman enemmän este- kuin koulukisoja. Kalenterissa on myös merkittynä mm. Alavuden 2-tason kenttäkilpailut elokuun alkuun. Etnalla ei luultavasti ole koskaan maastoesteitä hypätty, joten kevään mittaan selviää mitä se niistä sanoo. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ne tuottaisivat ongelmia, mutta eihän sitä koskaan voi tietää.

Alue-este, Uusikaarlepyy 2013

Alue-este, Pietarsaari 2013
Aloitamme kauden luultavasti 70-80cm radoilla, joista tavoitteena on nousta  80-90cm tasolle. Mikäli kausi sujuu oletusten mukaan, olisi hienoa päästä loppukaudesta starttaamaan joku 100cm luokka, mutta tässä asiassa mennään täysin hevosen ja fiiliksen mukaan. Koulupuolella aloitellaan Helppo C-luokista, ja tavoitteena olisi kisata kaudella Helppo B-tasolla hakien siistejä ja onnistuneita suorituksia.

Alue-kenttä, Alavus 2012

Alue-este, Salo 2013

Muutaman tulevan kuukauden kisakalenteri näyttää alustavasti tältä. Muutoksia tulee varmasti, mutta nämä on tällä hetkellä suunnitelmissa.

7.3 1-tason koulukisat, Jyväskylä TAI 8.3. 2-tason estekilpailut Seinäjoella (jos siellä on seuraluokkia)
22.3 1-tason estekilpailut, Keuruu
28.3 1-tason estekilpailut, Jyväskylä TAI 2-tason estekilpailut, Jalasjärvi (mikäli siellä on seuraluokkia)
19.4 1-tason koulukisat, Keuruu TAI 2-tason estekilpailut, Myrkky
29.4 1-tason yhdistetyt koulu- ja estekisat, Alavus

Alue-este, Alavus 2012
Seurakoulu, Kurikka 2013
Kuinka tarkasti te suunnittelette kisakalenteria ja luotte tavoitteita tulevalle kaudelle? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti